Juho Karhu selvisi lumivyörystä – nyt hän asuu veneessään ja purjehtii vaarallisten rinteiden perässä: ”En voi suositella yksin laskemista”

Perjantai-dokkari kuvasi vapaalaskija Juho Karhun elämää Pohjois-Norjassa.

vapaalasku
Juho Karhu purjehtii vuorien perässä arktisilla vesillä.
– En itse ajattele, että harrastukseni olisi äärirajojen tavoittelua tai reunalla elämistä, mutta se vaikuttaa muiden silmin helposti siltä, Juho Karhu sanoo. Katso Perjantai-dokkari: Juho - vapaa laskija.

13 neliötä, kaksi makuuhyttiä, kylpyhuone, keittiö ja olohuone. Keittiössä on kaasuhella ja olohuoneen nurkassa pieni dieselkamiina. Muovilaatikossa on tacokuoria, soijarouhetta ja porkkanoita.

Juho Karhun, 32, koti s/y Sylvia keinuu tuulessa vuonon pohjalla Bergsfjordin vieraslaiturin päässä. Karhu purjehti viime kesänä Suomesta Pohjois-Norjaan. Keväällä, sitten kun jäätilanne antaa myöten, matka jatkuu Barentsinmeren poikki Huippuvuorille.

Kaamosaikaan pimeä laskeutuu Bergsfjordiin jo varhain iltapäivällä. Olosuhteet ovat arktiset. Vuoden alussa lämpötila on kymmenen pakkasasteen tienoilla, mutta tuuli puhaltaa 18 metriä sekunnissa.

Karhua ei kuitenkaan palele, päin vastoin.

– Kyllä se tekee aina vähän onnelliseksi, kun aamulla herää, kömpii ulos ja kannella on kymmenen senttiä lunta, Karhu sanoo.

Talvella veneessä eläminen vaatii sopeutumista. Aamulla herätessä lämpömittari saattaa näyttää kahdeksaa astetta. Kun laitureiden vesiletkut ovat jäässä, ei auta muu kuin marssia kanistereiden kanssa lähimmän talon ovelle.

Bergsfjordin kalastajakylässä asuu noin 60 ihmistä. Laiturin päässä majaileva laskija käy kyläläisille nopeasti tutuksi. Paikallisen majoitusliikkeen pitäjä jättää kotitalonsa oven auki lähtiessään – jos Karhu haluaa käydä vaikka suihkussa.

Vapaalaskija Juho Karhu purjehtii Pohjois-Norjassa.
S/y Sylvia on nimetty Karhun isotädin mukaan. – Sylvia päätyi jo nuorena Pariisiin Ruotsin suurlähetystöön taloudenhoitajaksi ja myöhemmin ranskalaisen kreivin palvelukseen. Hän oli suvun ensimmäinen, joka lähti tutkimaan maailmaa, Karhu sanoo.Aki Lahtinen

Pohjois-Norjaan purjehtiminen ei ole ensimmäinen kerta, kun Karhu on liikkunut lumen perässä.

Karhu lähti Innsbruckiin opiskelemaan vuonna 2005. Sen jälkeen talvet kuluivat Alpeilla, kesät Suomessa. Opiskelijaelämästä Karhu siirtyi suoraan veneeseen. Ylimääräiset tavarat olivat jo valmiiksi kavereiden häkkivarastoissa. Ammatiltaan Karhu on kääntäjä, mikä mahdollistaa työskentelyn veneestä käsin.

Veneessä asuminen ei näyttäydy Karhulle erityisen askeettisena.

– Itse olen sopeutunut tähän helposti. Ehkä voisi olla mahdollista, että länsimaat voisivat sopeutua vähän minimalistisempaan elämäntyyliin ja hankkia nautintoa ja onnellisuutta jostain muualta, Karhu pohtii.

Vapaalaskija Juho Karhu asuu veneessään.
– En ole ikinä ajatellut, että tämä olisi erityisen rohkeaa, vaikka täällä pohjoisessa olosuhteet ovat mitä ovat. Kyllähän se vaatii tietynlaista sopeutumista.Aki Lahtinen

”Ei voi lähteä kokeilemaan, pysyykö pystyssä”

Purjehtiminen on hidasta, toisinaan pitkästyttävääkin. Kokoelma hetkiä, jolloin mitään ei tapahdu – kunnes jotain rikkoutuu tai menee pieleen.

Vapaalasku on jotain muuta. Karhun mukaan hienoimpia asioita laskemisessa on se, ettei tehdessä ajattele tai tunne mitään. Ei iloa, ei pelkoa. Laskeminen on puhdasta keskittymistä.

– Ei voi lähteä kokeilemaan, pysyykö pystyssä. Pitää tietää, että se onnistuu, Karhu sanoo.

Laskemista ja purjehtimista yhdistää kuitenkin ainakin yksi asia. Molemmissa luonto on se, joka määrää.

– En ajattele, että luonto on vihamielinen, mutta se on välinpitämätön sen suhteen, miten ihmiselle käy. Oman pienuutensa kyllä huomaa, Karhu sanoo.

.

Vapaalaskija Juho Karhu Pohjois-Norjassa Bergsfjordissa.
Karhulle kertyy noin sata laskupäivää vuodessa.Juho Karhu

Hiljattain Karhu alkoi laskea entistä enemmän yksin. Silloin riskit ovat suurempia, mutta samalla myös onnistumisen tunne kasvaa.

– Yksin laskemista ei kukaan ikinä menisi suosittelemaan, enkä itsekään voi sitä kenellekään suositella, Karhu sanoo.

Järjestelmällinen suunnittelutyö on osa vapaalaskua. Tärkein turvallisuusvaruste on tietokone. Sen avulla selvitetään jyrkkyyskartat, sää- ja lumivyöryvaaraennusteet sekä satelliittikuvat.

– Vapaalaskussa riskit pitää tunnistaa, ja niitä pitää verrata omaan riskinsietokykyyn. Kun vaarat on tunnistettu, on mietittävä, miten varma omasta arviostaan on. Jäljelle jää aina jäännösriski, jonka suuruutta voi omalla toiminnallaan yrittää säädellä.

Karhu ei koe yksinäisyyttä. Noin puolet ajasta hänellä on veneessä seuranaan joku lähipiiristä.
Karhu ei koe yksinäisyyttä. Noin puolet ajasta hänellä on veneessä seuranaan joku lähipiiristä.Aki Lahtinen

Laskija laukaisee vyöryn

Kun Karhu laukaisi lumivyöryn ja joutui sen kyytiin vuonna 2009, ensimmäisenä tuli epäusko.

– En kerta kaikkiaan uskonut, että se paikka olisi voinut laueta ja vyöryä. Päätös laskea siitä, mistä me laskimme oli sellainen, mistä en voi sanoa, ettenkö tekisi samanlaista päätöstä uudestaan, Karhu sanoo.

Etukäteisvalmistelut oli tehty huolella ja lumivyöryriski oli pienin mahdollinen. Samasta kohdasta ehti laskea kaksi Karhun ystävää. Kolmannen laskijan kohdalla paikka laukesi.

Karhu vyöryi lumimassan mukana yli puolen kilometrin matkan. Kaikeksi onneksi laskija päätyi vyöryn päätteeksi lumimassan päälle. Karhun kokemuksen mukaan jo keskisuuressa vyöryssä uimisliikkeiden tekeminen lumimassan pinnalla pysymiseksi on mahdotonta.

– Ei kannata huijata itseään, että siinä olisi jotain tehtävissä, Karhu toteaa.

Laattalumivyöryssä lumikerrosten välissä oleva heikko kerros pettää, ja laatta lähtee liikkeelle. Oikeissa olosuhteissa vastaavanlaisen vyöryn nopeus voi ylittää 130 kilometrin tuntinopeuden.

– Joitain poikkeustapauksia lukuun ottamatta lumivyöryt, joihin laskijat joutuvat, ovat heidän itsensä laukaisemia. Ehdottomasti tärkein osa on se, että varmistat, ettei sitä pääse tapahtumaan.

Juho Karhu laskee nykyään yhä useammin yksin.
Mieluiten Karhu laskee jyrkkää ja esteettistä linjaa. Juho Karhu

Lumivyöryssä hautautumisen lisäksi riskeinä ovat vammat, jotka aiheutuvat lumimassojen riepotellessa laskijaa.

Hätävarusteita käytetään siinä tapauksessa, että jotain on jo mennyt vikaan. Laskijan perusvarusteisiin kuuluvat lumivyörylähetin, lapio ja taitettava sondi, joiden avulla laskukaveri voidaan paikantaa ja kaivaa esille. Lumen alle joutuneen laskijan selviämismahdollisuudet alkavat heikentyä kuitenkin jo 15 minuutin jälkeen, kun hautautuneen ulos hengittämä hiilidioksidi alkaa syrjäyttää kasvojen edessä olevaa happea.

Lisäksi Karhulla on selässään lumivyöryreppu. Repun kahvaa vetämällä ilmatyynyt täyttyvät sivusuuntaan ja laskijan tilavuus suurenee. Repulla pyritään vähentämään riskiä hautautua lumivyöryn alle. Repusta löytyy myös ensiapupakkaus ja hätämakuupussi, jossa pystyy yöpymään lumihangessa ja säilyttämään ruumiinlämmön.

Huippuvuorilla jääkarhu-uhka on todellinen, ja silloin laskuseurueella on oltava mukanaan myös ase.

Vapaalaskussa päätöksenteon on oltava rationaalista, vaikka se ei aina ole helppoa. Omia valintojaan on arvioitava kriittisesti. Laskun onnistuminen ei välttämättä tarkoita, että päätös laskea oli oikea. Karhu pitää itseään konservatiivisena päätöksentekijänä – niin kuin moni muukin vapaalaskija.

– Varmaan kaikki vapaalaskijat ovat sitä mieltä, että he ovat konservatiivisia päätöksentekijöitä. Kyse on kuitenkin omasta terveydestä, Karhu sanoo.

Riskejä voi kuitenkin hallita vain tiettyyn pisteeseen asti.

Luonnolle ei voi sanella ehtoja.

Perjantai-dokkari: Juho - vapaa laskija nyt Areenassa.