Kunnat jatkavat hoivakiinteistöjen kaupittelua kohusta huolimatta: "Hätäjarrutusta emme ole tekemässä"

Monella Etelä-Karjalan kunnalla on neuvottelut hyvinvointijättien kanssa meneillään.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (EKSOTE)
Sammonkoti
Lappeenrannan kaupunki suunnittelee muun muassa kuvassa olevan Sammonkodin myyntiä. Kaupunki ei ole julkistanut myyntikohteitaan.Emma Pietarila/Yle

Hyvinvointijättien hoivakodeissa paljastuneet laiminlyönnit ja hoivakotien sulkemiset eivät ole säikäyttäneet hoivakiinteistöjen myyyntiä suunnittelevia kuntia. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa kunnat jatkavat kauppojen hieromista isojen hyvinvointiyritysten kanssa.

Lähes kaikki Etelä-Karjalan yhdeksästä kunnasta ovat myymässä sote-kiinteistöjään. Suurin osa kunnista on joko järjestänyt tarjouskilpailun tai aloittanut neuvottelut valitsemansa hyvinvointiyrityksen kanssa. Maakunnan suurin kaupunki Lappeenranta pitää ainoana myyntikohteet vielä omana tietonaan.

Imatra puolestaan myi sote-kiinteistöjään jo viime toukokuussa kerralla Attendolle.

Kriittisyys lisääntynyt

Kuntien tarkoituksena on päästä eroon kiinteistöistä, jotka saattaisivat jäädä tyhjilleen, jos nykyinen vuokralainen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote lopettaa toiminnan tiloissa. Toinen syy sote-kiinteistöjen myyntiin on kiinteistöjen huono kunto ja välitön remontin tarve.

Toisaalta kunnilla on toiveena, että yksityiset hoivaketjut tarjoaisivat kunnassa palveluja tulevaisuudessa.

Kunnanhallitusten puheenjohtajille tehdyn soittokierroksen perusteella kuntien kriittisyys ostajakandidaatteja kohtaan on lisääntynyt.

"Emme ole perääntymässä"

Lemin kunta on myymässä yksityiselle tehostetun asumisen yksikön ja hyvinvointiaseman. Neuvottelukumppaniksi valikoitui tarjouskilpailun jälkeen Attendo.

– Tässä kohtaa emme ole perääntymässä, sanoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Kati Buuri (kesk.).

Julki tulleiden puutteiden ja laiminlyöntien vaikutuksista Lemin ja Attendon välisiin neuvotteluihin on keskusteltu kunnanhallituksen puheenjohtajien ja kunnanjohtajan kesken.

– Toisaalta on tosi hyvä, että hoivakotien ongelmat ovat tulleet julki. Toivottavasti se jatkossa lisää seurantaa ja valvontaa, ja ehkäpä jo hoitajamitoitukseen tullaan puuttumaan, sanoo Buuri.

"Neuvottelut jatkuvat omalla painollaan"

Ruokolahden kunta neuvottelee sote-kiinteistöjensä myynnistä Attendon ja Mehiläisen kanssa.

– Mitään hätäjarrustusta emme ole tekemässä, vaan neuvottelut jatkuvat entisellä painollaan, sanoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Taina Paananen (kesk.).

–Hallituksessa henki on sellainen, että odotellaan Eksoten linjauksia, Paananen lisää.

Palvelukoti Peiponpesä-Koivukoti Savitaipaleella.
Savitaipale neuvottelee Mehiläisen kanssa. Kuvan Peiponpesä kuuluu myyntikohteisiin.Yle/Maarit Salivaara

Ruokolahdella tarvitaan lisää hoitopaikkoja. Niidenkin rakentamisesta neuvotellaan sote-kiinteistöjen ostajaehdokkaiden kanssa.

Hoidon laatu ja valvonta huolestuttavat

– Neuvottelut jatkuvat, mutta aikaisempaa kriittisemmin suhtaudutaan, sanoo Savitaipaleen kunnanhallituksen puheenjohtaja Janne Hölsä (kesk.).

Hoidon laatu ja laadun valvonta huolettavat Hölsää eniten. Hän yllättyi, kun Mehiläisestä viime viikolla otettiin yhteyttä ja vakuuteltiin laadun puolesta.

Savitaipale on sote-kiinteistöjensä myynnissä pisimmällä. Kunta ja Savitaipaleen Vanhaintukiyhdistys ovat jo tehneet aiesopimuksen Mehiläisen kanssa.

Luumäellä sote-kiinteistöjen tarjouskilpailu päättyy tiistaina. Kilpailutuksen kohteina ovat hyvinvointiasema, kaksi hoivakotia sekä palveluasuntoja.

Luumäellä on pohdittu myös kokonaan uuden hyvinvointiaseman rakentamista, jos rakennuttajaksi saataisiin kiinteistösijoittaja.

– Tarjouksen jättäjille on tehty selväksi, että kunta voi hylätä tarjoukset kokonaan, sanoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Antti Rämä.