Kemin sarjakuvanäyttely muuttaa ja uudistuu – kaikkien luettavaksi harvinainen, tuhansien albumien sarjakuvakokoelma

Sarjakuvakokoelma on ollut aiemmin vain tutkijoiden ulottuvilla.

sarjakuvat
Sarjakuvasta tuttu Heimo Vesa -hahmo lukee sarjakuvaa, taustalla osa Kemin sarjakuvakeskuksen sarjakuvakokoelmasta.
Sarjakuvasta tuttu Heimo Vesa -hahmo lukee sarjakuvaa, taustalla osa Kemin sarjakuvakeskuksen sarjakuvakokoelmasta.Kemin sarjakuvakeskus

Yli 30 vuotta toiminut Kemin sarjakuvakeskus rakentaa uudistetun ja ainutlaatuisen sarjakuvanäyttelyn Perämeren rannalla sijaitsevaan Jalokivigallerian rakennukseen.

Uusi näyttely keskittyy etenkin suomalaiseen sarjakuvaan. Näyttely esittelee yli 30 sarjakuvataiteilijan kädentöitä muun muassa originaalien, figuurien ja videoiden muodossa. Mukana on muun muassa Pertti Jarlan, Milla Paloniemen, Ville Rannan, Jope Pitkäsen, Anni Nykäsen ja Tarmo Koiviston originaalipiirroksia.

– Tuomme yleisön nähtäville ja luettavaksi myös harvinaisen, tuhansia albumeja sisältävän sarjakuvakokoelmamme. Tähän asti kokoelma on ollut vain tutkijoiden käytössä, mutta nyt kaikki halukkaat pääsevät tutustumaan teoksiin, kertoo Kemin sarjakuvakeskuksen puheenjohtaja Risto Koskinen.

Sarjakuvakeskus haluaa myös innostaa ihmisiä opettelemaan sarjakuvan piirtämistä.

– Osa näyttelystä pohjautuu sarjakuvaneuvos Ilpo Koskelan suosittuun sarjakuvan oppikirjaan ja näyttelyvieraat pääsevät kokeilemaan kirjan oppeja itse piirtäen, Koskinen lisää.

Ympärivuotinen matkailu mielessä

Noin kolme vuotta Kemin keskustassa Sauvo-talossa toiminut sarjakuvanäyttely suljettiin syksyllä sarjakuvakeskuksen heikon taloudellisen tilanteen takia. Nyt talousvaikeudet on kuitenkin selätetty ja on aika katsoa tulevaisuuteen.

– On hienoa päästä rakentamaan uusi näyttely yli 100 vuotta vanhaan Jalokivigallerian rakennukseen. Jatkossa samassa talossa toimii kaksi hyvin erilaista, mutta toisiaan tukevaa näyttelyä, sanoo Koskinen.

Myös tänä vuonna 150-vuotisjuhliaan viettävän Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen on tyytyväinen tilanteeseen.

– Kemillä on pitkät sarjakuvaperinteet ja on upea juttu, että saamme kaupungin 150 -juhlavuoden kunniaksi uuden hienon alun Kemin sarjakuvakeskukselle. Tämä tukee hyvin myös tavoitteitamme ympärivuotisen matkailun kehittämisestä merellisessä miljöössä, sanoo Nissinen.

Kemin kaupungin ja Kemin Matkailun lisäksi näyttelyä on tukenut myös Suomen Kulttuurirahasto, joka on myöntänyt näyttelyn toteuttamiseen 10 000 euron tuen.

Uusi sarjakuvanäyttely avataan tulevan kesän aikana.