Pahin influenssakausi voi olla vasta edessä

Seinäjoen ja Vaasan keskussairaaloissa tartuntoja on ollut viime vuotta vähemmän.

influenssa
Kuumemittari, lääkeruisku ja muovinen lääkemitta pöydällä.
Päivi Meritähti / Yle

Influenssakausi on toistaiseksi pysynyt rauhallisena Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.

Seinäjoen keskussairaalassa on hoidettu tammi–helmikuussa viikoittain enimmillään 30–40 influenssa A -potilasta. Influenssa B -tapauksia ei ole todettu vielä lainkaan.

Vaasan keskussairaalassa on hoidettu alkuvuoden kiireisimpinä viikkoina hieman toistakymmentä influenssa A -potilasta viikoittain.

– Tämänvuotinen rokote kattaa kahta erilaista influenssa B -tyyppiä ja teoreettisesti sen voidaan ajatella olevan viimevuotista rokotetta tehokkaampi, sanoo Vaasan keskussairaalan infektioylilääkäri Juha Salonen.

Influenssapotilaita on hoidettu sekä erikoissairaanhoidon että maakunnan vuodeosastoilla. Lisäksi liikkeellä on ollut RS-virusta, metapneumovirusta ja monia muitakin hengitystieviruksia.

Pahin influenssa-aalto saattaa silti vielä olla tulossa.

– Voi hyvinkin olla, että talvilomakauden aikana influenssatartuntoja tulee ulkomailta. Sekin voisi puoltaa sitä, että influenssatartuntojen huippukohta on vasta tulossa, Salonen sanoo.