Kahdelle Nicaraguan oppositiojohtajalle yli 200 vuoden vankeustuomiot

Oppositiojohtajat joutuvat istumaan tuomioitaan pisimmillään 30 vuotta.

Daniel Ortega
Medardo Mairenan kuva.
Mielenosoittaja piteli Medardo Mairenan kuvaa oikeustalon edustalla Nicaraguan pääkaupungissa Managuassa heinäkuussa. Mairena sai 216 vuoden vankeustuomion.Jorge Torres / EPA

Kaksi Nicaraguan oppositiojohtajaa tuomittiin maanantaina yli 200 vuoden vankeusrangaistuksiin osallisuudesta väkivaltaisiin mielenosoituksiin presidentti Daniel Ortegaa vastaan, kertoo uutistoimisto AFP.

Medardo Mairenan tuomio on 216 vuotta ja Pedro Menan 210 vuotta. Tuomiot tulivat terrorismista ja kuolonuhreja vaatineisiin protesteihin osallistumisesta.

Lisäksi uutistoimisto AP:n mukaan Luis orlando Pineda tuomittiin 159 vuoden vankeuteen.

Oppositiojohtajat istuvat tuomioitaan kuitenkin pisimmillään 30 vuotta, sillä se on Nicaraguan lain mukaan maksimiaika vankeustuomiolle.

Levottomuudet puhkesivat Nicaraguassa viime keväänä, kun hallituksen joukot pysäyttivät väkivalloin maan eläkeuudistusta vastustaneet mielenosoittajat. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan lokakuulle jatkuneissa levottomuuksissa on kuollut yli 300 ihmistä. Lisäksi AFP:n mukaan yli 750 ihmistä on vangittu terrorismista epäiltynä.

Opposition mukaan maan presidentti Daniel Ortega ja hänen varapresidentti-vaimonsa Rosario Murillo ovat korruptoituneita itsevaltiaita.

Lue myös:

** ** Nicaraguan korkeimman oikeuden tuomari erosi – varoittaa maan ajautuvan sisällissotaan(13.1)

Virallinen Nicaragua juhlii Ortegan valtaannousua 39 vuotta sitten – presidentin eroa vaativissa mielenosoituksissa kuollut 280 ihmistä (19.7.2018)