Niemenharjun Matkailukeskus saa uuden yrittäjän

Uusi yrittäjä aikoo uudistaa Niemenharjun liikenneasemaa, tavoitteena on ympärivuorokautinen aukiolo.

Pihtipudas
Niemenharju Pihtiputaalla.
Annika Rantanen / Yle

Pihtiputaan kunta solmii lapinlahtelaisen Matin ja Liisan Asema Oy:n kanssa viiden vuoden määräaikaisen vuokrasopimuksen Niemenharjun rakennuksista. Kunnanvaltuusto päätti vuokraamisesta maanantain kokouksessaan.

Yrittäjä voi ostaa rakennukset vuokrasopimuksen päättyessä, kauppahinta on 1 190 000 euroa.

Kuukausivuokra nousee vuosittain, ensimmäisen vuoden 3750 eurosta neljännen ja viidennen vuoden 12700 euroon. Vuokra ei kuitenkaan kata kiinteistön lainanhoitokuluja, joten kunta maksaa omistamalleen kiinteistöyhtiölle rahoitusvastiketta.

Tänä vuonna rahoitusvastikkeen määrä on 200 000 euroa.

Pihtipudas jättää Koliman rannalla sijaitsevan entisen leirintäalueen uuden vuokrasopimuksen ulkopuolelle. Ranta-alueelle on vireillä kaava, joka mahdollistaisi loma-asuntojen rakentamisen.

Uudet yrittäjät aikovat muuttaa Niemenharjun ympärivuorokautiseksi liikenneasemaksi. Siinä vaiheessa myös työntekijöitä palkattaneen lisää.

Arkkitehtuuristaan palkitun Matkailukeskuksen edellinen yrittäjä hakeutui yrityssaneeraukseen viime vuonna.