Valtuutetut: Köyhyysohjelmasta on apua vain, jos se muistetaan myös rahanjaon hetkellä

Tampereen valtuusto keskusteli maanantai-iltana pitkään uudesta köyhyysohjelmasta. Rahanjaosta päätetään kuitenkin keväällä alkavassa budjettivalmistelussa.

Tampere
Laskin ja pieni summa rahaa.
Emilia Malin / Yle

Valtuutetut korostivat keskustelussa sitä, miten lamaannuttavaa köyhyys voi siitä kärsivälle olla.

Kuten valmisteluvaiheessakin, esiin nostettiin peruskoulun aito maksuttomuus, esimerkiksi onko oikein kerätä koulun retkiin vanhemmilta rahaa.

Lisäksi lapsia haluttiin kannustaa kaupungin maksuttomiin tapahtumiin ja harrastuksiin.

Moni valtuutettu muistutti, että köyhyysohjelmasta on hyötyä vain, jos kaupunki muistaa tavoitteet myös rahanjaon hetkellä.

Keskustelussa nousi esiin sekin, miten Tampereella voitaisiin alentaa asumisen hintaa.