Poliisi julkaisi karut kuvat marjatilalta – yrittäjä hautasi ja hylkäsi tuhansia tonneja muovia ja romua maastoon

Marjatilan mailta löytyi kasattuina muun muassa muovijätettä, tiiltä ja liuottimia.

ympäristörikokset
Jätemuovia metsässä
Kaakkois-Suomen poliisi

Poliisi on julkaissut kuvia eteläkarjalaiselta marjatilalta, josta löytyi tuhansia tonneja maastoon jätettyä jätettä.

Marjatilayrittäjän epäillään jättäneen maahan ainakin 3800 tonnia muovijätettä ja muuta yhdyskuntajätettä. Maastosta löytyi muun muassa tiiltä ja liuottimia.

– Lopullinen määrä selviää, kun aluetta päästään ennallistamaan ja jätettä lastaamaan kuorma-autojen kyytiin ja punnitsemaan, tutkinnanjohtaja Sanna Hedman Kaakkois-Suomen poliisista sanoo.

Jätettä oli maan pinnalla ja peitettynä useassa paikassa.

Ympäristönvalvontaviranomaiset löysivät jätteet marjatilalle tehdyllä tarkastuskäynnillä viime vuonna. Poliisi tutkii tapausta törkeänä ympäristön turmelemisena.

Jätemuovia metsässä
Kaakkois-Suomen poliisi

Tulli tutkii tapauksen verotuksellista puolta. Tullin mukaan epäilty on välttänyt jäteveroja, koska ei ole hävittänyt muoveja ja yhdyskuntajätettä asianmukaisesti viemällä niitä kaatopaikalle. Alustavan laskelman mukaan yrittäjä vältti ainakin 262 000 euron jäteverot.

Yrittäjä on kertonut varastoineensa omalla maallaan yritystoimintaan liittyviä muoveja. Niitä oli määrä viedä kaatopaikalle.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus on määrännyt marjatilayrittäjän omaisuutta vakuustakavarikkoon. Tulli haki yrittäjän omaisuutta hukkaamiskieltoon, jotta epäilty ei pysty siirtämään omaisuuttaan velkojien ulottumattomiin.