1. yle.fi
  2. Uutiset

Pekka Heikkisen leipomolle on myönnetty purkulupa

Viime toukokuussa tulipalossa tuhoutuneen Pekka Heikkisen kiinteistön purkaminen on nyt varmaa.

Kajaani
Pekka Heikkisen leipomon julksivu remontin aikaan.
Tulipalon aiheuttamat vauriot ovat niin merkittävät, ettei leipomorakennusta ole järkevää korjata.Ville Kinnunen/Yle

Pekka Heikkisen leipomon 548 neliön kiinteistö on saanut Kajaanin kaupungilta purkuluvan. Lupa on voimassa kolme vuotta. Vielä ei ole tietoa, milloin purkutyöt aloitetaan.

– Jos kiinteistönomistaja hakee purkulupaa, hänellä on tarkoitus purkaa rakennus. Silloin, kun hakemus jätetään, tutkitaan onko sille esteitä. Tälle ei ole ollut esteitä, sanoo Kajaanin kaupungin lupasihteeri Karita Kuittinen.

Pekka Heikkisen toiminta on ollut keskeytyneenä viime toukokuisen tulipalon jälkeen. Asiasta kertoi ensimmäisenä Kainuun Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Lue lisää:

Satavuotias leipäjuuri selvisi tulipalosta, puu-uuni ei – jatkossa perinteikäs kajaanilainen Pekka Heikkisen leipomo pöllyttää jauhoja uudessa osoitteessa

Nurin vaan – edes nimekäs arkkitehti ei pelasta Pekka Heikkisen leipomorakennusta

Lue seuraavaksi