Salo perusti tilapäisen valiokunnan ratkomaan virkamieshuomautuksen seuraamuksia – "Tällaista ei saa enää tapahtua"

Valiokunta päättää kevään aikana toimenpiteistä ja tuo ratkaisunsa valtuustolle tiedoksi.

Salo
Salon kaupungintalo.
Antti Korhonen / Yle

Salon tilapäinen valiokunta päättää eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen antaman huomautuksen jatkotoimista. Salo sai huomautuksen tietopyyntöjen laiminlyönnistä ja vahingonkorvauspäätöksen pitkittymisestä.

Huomautus kohdistui apulaiskaupunginjohtaja Jari Niemelään, mutta kyse on myös kaupunginjohtaja Lauri Innan, hallintojohtaja Irma Niemisen ja vs. kaupunginlakimies Mikko Heiskasen toiminnasta.

Valtuusto valitsi maanantaina viisijäsenisen valiokunnan. Se päättää kevään aikana toimenpiteistä ja tuo ratkaisunsa tiedoksi valtuustolle. Valiokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen Juhani Nummentalo ei haluaa ottaa kantaa mahdollisiin seuraamuksiin.

– Tässä vaiheessa ei olla vielä niin pitkällä. Kuntatyönantaja on nyt sopiva taho antamaan meille neuvoja siitä, millaisia työkaluja on käytössämme.

Nummentalo katsoo, että Salon imagon kannalta valiokunnan työn on edettävä sutjakkaasti.

– Tärkeää on se, että jatkossa pelataan avoimin kortein. Tällaista ei saa päästää enää tapahtumaan.