Bernie Sanders: Lähden kisaamaan Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokkuudesta

Yhdysvaltain poliittisen kentän vasenta laitaa edustava Sanders keräsi vuoden 2016 demokraattien esivaaleissa vannoutuneen kannattajakunnan etenkin nuorten äänestäjien keskuudessa.

Bernie Sanders
Bernie Sanders
Bernie Sanders lähtee mukaan Yhdysvaltain demokraattien presidenttikisaan.Michael Reynolds / EPA

Yhdysvaltalaissenaattori Bernie Sanders, 77, ilmoittaa hakevansa demokraattipuolueen presidenttiehdokkuutta vuoden 2020 vaaleissa.

Vermontin osavaltion senaattori on yhdysvaltalaisessa politiikassa vasemman laidan näkyvimpiä hahmoja. Hän on itse luonnehtinut itseään demokraattiseksi sosialistiksi.

Sanders haastoi tiukasti Hillary Clintonin vuonna 2016 demokraattien esivaaleissa ja keräsi tappiostaan huolimatta vannoutuneen kannattajakunnan etenkin nuorten äänestäjien keskuudessa.

Hän kampanjoi vuoden 2016 presidentinvaalien esivaaleissa puhumalla paljon pohjoismaisesta ilmaisesta terveydenhuollosta ja koulutuksesta, mutta silloin monet amerikkalaisista pitivät häntä radikaalina, joka halua tehdä Yhdysvalloista sosialistisen maan.

Sanders korosti CBS:n haastattelussa, (siirryt toiseen palveluun) että hänen vuonna 2016 ajamistaan aihepiireistä on tullut kolmessa vuodessa demokraattien valtavirtapolitiikkaa. Tämä toisaalta lisää haasteita Sandersille demokraattien esivaaleissa, sillä monet hänen vastustajistaan kilpailevat nyt samoilla aiheilla.

CBS:n haastattelussa Sanders kuitenkin puhkui itsevarmuutta.

– Me tulemme voittamaan, hän julisti.

Sanders valittiin senaattiin vuonna 2006. Tätä ennen hän istui edustajainhuoneessa vuodesta 1991 alkaen. Ennen uraansa kongressissa hän toimi muun muassa Burlingtonin kaupungin pormestarina Vermontissa.

Lisää aiheesta:

Bernie Sanders: We´re gonna win (siirryt toiseen palveluun)

*29.4. 2018: * Senaattori Bernie Sandersin kirjoittama twiitti Suomesta saanut jo satoja tuhansia seuraajia Twitterissä

Lähteet: AP, Reuters