Siilinjärvi haluaa selvittää Attendon hoivakodin kuusi kuolemantapausta – Yksi asukas luuli joutuneensa vankilaan

Attendon mukaan kuolemien taustalla ei ole todettu hoitovirheitä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

vanhusten palvelutalot
Attendon kyltti
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Siilinjärven kunta ja valvova viranomainen haluavat selvityksen kuuden vanhuksen kuolemasta Attendon Vänrikki-hoivakodissa.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Savon Sanomat (siirryt toiseen palveluun). Kunnan vt. hoito- ja vanhustyön johtaja Marja Kavilo vahvistaa asian Ylelle.

Kuolemat ovat tapahtuneet hoivakodin tehostetun palveluasumisen osastolla neljän viikon sisällä tammi–helmikuussa. Siilinjärven kunta haluaa selvittää, ovatko kuolemat tapahtuneet luonnollisesti vai liittyykö niihin laiminlyöntejä.

Attendon mukaan kuolemien taustalla ei ole todettu hoitovirheitä ja osa näistä kuudesta vanhuksesta kuoli jatkohoitopaikassa.

Asukkaita lukkojen takana ilman lupaa

Hoivakotiin tehtiin ennalta sovittu tarkastuskäynti helmikuun alussa sekä yllätystarkastus tammikuun lopussa. Tarkastuksia tehtiin omaisten ja yksikössä käyneiden hoitoalan ammattilaisten palautteen vuoksi.

Savon Sanomat kertoo, että tarkastuskertomuksen mukaan yhdeksää hoivakodin asukasta on pidetty lukittujen ovien takana ilman, että asiasta on sovittu kirjallisesti. Tämä menettely voi olla lainvastainen. Lehti kertoo, että hoivakodissa vieraillut tarkastaja kuuli ”jyskytystä lukitun oven takaa”. Huoneessa oli samana päivänä yksikköön tullut vanhus, joka oli teljetty sisään vastoin tahtoaan. Hän luuli joutuneensa vankilaan.

Hoivakodin asukkaita hoitava lääkäri kertoi Savon Sanomille, että esimerkiksi erään sydänsairaan vanhuksen verenpaineen seuranta on laiminlyöty. Lääkärin mukaan ”unohduksia ja sekaannuksia on sattunut puolen vuoden aikana huomiota herättävän useasti”.

Attendo sanoo, että kontrolleihin liittyvät epäkohdat on nyt korjattu. Valvova viranomainen ryhtyy selvittämään Vänrikissä ilmenneitä ongelmia.

Aiheesta on tullut tarkempaa tietoa 20.2 iltapäivällä. Siilinjärven kunta on oikonut uutisointia kuolemantapauksiin liittyen ja toteaa, ettei niissä ole tarvetta lisäselvityksille.

Lue myös:

Yksityisissä vanhusten hoivakodeissa ympäri maata on käynnistymässä laaja tarkastuskierros – ilmoituksia epäkohdista on tullut valvoville viranomaisille tulvimalla

Tehy riitauttaa Attendon hoivakodin johtajan työsopimuksen purun – potkut "Attendon maineen mustamaalaamisesta"

Attendolta kuntayhtymälle siirretyn hoivakodin toiminta on turvattu Alavudella – henkilökuntaa rekrytoitu pikavauhtia

Hoivayhtiö Esperi Caresta jätetty kaksi tutkintapyyntöä poliisille