Tampereen ratikka aloittaa liikennöinnin virallisesti 9. elokuuta 2021

Ratikan kyytiin pääsee jo aiemmin kaupallisen koeliikenteen aikana.

raitioliikenne
Ratikan maketin eli täysikokoisen mallin ohjaamo
Ratikan mallikappaleeseen voi tutustua Tampere-talossa torstaista tiistaihin.Yle / Marko Melto

Keskiviikkona selvisi Tampereen ratikan aloituspäivä. Ratikka lähtee virallisesti liikkeelle 9. elokuuta vuonna 2021.

Silloin ratikka kulkee virallisilla vuoroväleillä ja täydellä kapasiteetilla.

Tätä ennen huhtikuussa alkaa kaupallinen koeliikenne. Ratikalla pääsee jo silloin matkustamaan, mutta vuorovälit vaihtelevat ja välipäiviäkin voi tulla.

Koeliikenteessä testataan tuolloin esimerkiksi pysyykö ratikka aikataulussa. Koska vuorot vaihtelevat, bussireitit ja vuorot pysyvät koeliikenteen ajan ennallaan.

Matkustajilta suljettu tekninen koeliikenne alkaa jo ensi vuonna.

Ratikan aidon näköistä, ja kuulutusten osalta kuuloistakin, mallia eli makettia esiteltiin keskiviikkona tiedotusvälineille. Kuvia ja ensireaktioita löydät täältä.

Kaupunkilaisten nähtävänä maketti on torstaina kello 14 alkaen Tampere-talon Sorsapuistosalissa.

Maksuton näyttely on avoinna 21.–26. helmikuuta, to–pe klo 14–18 ja la–ti klo 10–19.