Isku neuvottelee Lahdessa lomautuksista ja irtisanomisista

Toimitusjohtaja Arto Tiitisen mukaan väliaikaisia sopeuttamistoimia tarvitaan, koska kilpailutukset ovat venyneet.

Isku oy
Isku tehdas Lahti
Mika Halme / Yle

Kalustevalmistaja Isku neuvottelee lomautuksista ja irtisanomisista Lahdessa. Yt-neuvottelut koskevat noin 500 yhtiön työntekijää Lahdessa. Myyntihenkilöstö on neuvottelujen ulkopuolella.

Jos irtisanomisiin päädytään, paikkansa menettää enintään yhdeksän ihmistä.

Toimitusjohtaja Arto Tiitisen mukaan sopeuttumistarpeet liittyvät kuntien kalustehankintojen viivästymiseen. Hankintaprosessi on monimutkaistunut, sillä kilpailutus voidaan keskeyttää ja avata taas uudelleen.

Toimijoita on aiempaa enemmän, joten kilpailutuksista myös valitetaan useammin, minkä vuoksi prosessi venyy.

– Se taas näkyy tehtaan tilauksissa, Tiitinen selittää.

Iskun liikevaihdosta 75 prosenttia tulee julkisten tilojen kalustamisesta. Yhtiö on viime vuosina investoinut Lahden-tehtaalleen 27 miljoonaa euroa. Investointiohjelma päättyy huhtikuun alkuun.

Tiitinen muistuttaa, että toimistokalusteissa kuntien kilpailutus on vasta alussa, ja se voi tuoda tullessaan lisää tilauksia, jos Isku menestyy kisassa. Näillä näkymin tuotannon tilanne paranee kesällä.

Iskun sopeuttamisneuvotteluista kertoi ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat verkkosivuillaan. (siirryt toiseen palveluun)