Analyysi: Putin ymmärtää vihdoinkin, mikä on Venäjän todellinen uhka

Venäjän presidentti Vladimir Putin keskittyi linjapuheessaan kerrankin maan suurimpaan uhkaan – sen väestön pienuuteen, kirjoittaa Ylen Venäjän-kirjeenvaihtaja Marjo Näkki.

Vladimir Putin
Putin piti vuosittaisen puheensa 20.  helmikuuta.
Putin piti vuosittaisen puheensa 20. helmikuuta.Alexander Nemenov / AFP

Moskova Venäjän presidentin Vladimir Putinin keskiviikkoista linjapuhetta odotettiin hieman kauhunsekaisin tuntein.

Tuoreessa muistissa oli presidentin vuoden takainen esiintyminen, jossa hän uhosi voittamattomilla ydinaseilla. Putin kertoi science fictionia muistuttavista avaruusajan asejärjestelmistä, jotka tuhoaisivat kaiken eteensä sattuvan.

Jälkiviisaana voisi todeta, että kyse taisi olla presidentinvaalikampanjan avauksesta.

Keskiviikkona liittoneuvoston edessä esiintyi jo mukavasti virassaan oleva presidentti, joka tosin kipuilee alhaisten kannatuslukujensa kanssa.

Arki koitti kansalliskiiman jälkeen

Putin ymmärtää kyllä, mistä kenkä Venäjällä puristaa. Kansaa ei enää kiihoteta kansallismielisellä hurmoksella, joka seurasi Krimin niemimaan valtausta vuonna 2014. Kun kansalliskiima taittui, taittui myös suuren johtajan suosio.

Arki on palannut venäläisten elämään ja se ei näytä kovinkaan hohdokkaalta.

Jättimäinen valtio kärsii epätasa-arvosta, oli aihealue oikeastaan mikä tahansa, tulot, koulutus, terveydenhuolto. Se heikentää kansalaisten luottamusta johtajaansa ja tämän hallintoon sekä näkyy suoraan hänen kannatuksessaan.

Hinnatkin nousevat, mutta ainakin polttoaineen kulut pyritään pitämään alhaalla. Ranskan mielenosoitusten esimerkki tuntuu turhan uhkaavalta Putinin silmissä.

Putin tietää tarkkaan maansa suurimman heikkouden. Se ei ole länsi, eikä edes Yhdysvallat, jota Putin keskiviikkona varoitteli laiskahkosti risteilyohjusten tuonnista Eurooppaan.

Presidentti lupasi etuja perheille

Venäjän suurin uhka on surkastuva väestö, jota nakertavat koulutettujen massiivinen maastamuutto, lyhyt elinikä sekä alhainen syntyvyys.

Siksi Putin keskittyi keskiviikkona linjapuheessaan uhon sijaan perheisiin. ”Enemmän lapsia, vähemmän veroja” oli hänen lausahduksensa.

Sitä seurasi pitkä litania lupauksia parantaa lasten asemaa ja samalla syntyvyyttä. Lapsia olisi saatava lisää, ettei Venäjä enää heikkenisi.

Siksi Putin on kääntänyt katseensa heidän puoleensa ja aikoo olla heille armollinen.

Lue myös:

Yle seurasi Venäjän presidentti Putinin puhetta: Lupasi enemmän rahaa perheille, syytti Yhdysvaltoja INF-sopimuksen rikkomisesta