Siilinjärvi oikoo uutisointia Attendon hoivakodin kuolemantapauksista: "Tapauksissa ei ole mitään lisäselvitettävää"

Siilinjärven kunta on pyytänyt Attendolta lisäselvitystä hoivakodin asukasturvallisuudesta, henkilöstöstä ja sairaanhoidosta.

vanhusten palvelutalot
Attendo Vänrikki hoivakodinkyltti Siilinjärven Vuorelassa
Antti Karhunen / Yle

Siilinjärven kunta oikoo mediassa olleita tietoja Attendon Vänrikin hoivakotiin liittyen.

Julkisuudessa tänään olleet kuolemantapaukset on selvitetty tänään ja niissä ei tullut esille mitään sellaista, joka vaatisi lisäselvittelyä.

– Emme ole aikaisemmin pyytäneet lisäselvityksiä kuolemantapauksiin, vaan ainoastaan tarkastuspöytäkirjassa esille nousseisiin asioihin, tarkentaa Siilinjärven kunnan sosiaali- ja terveysjohtaja Kati Kantanen.

Siilinjärven kunnan sosiaali- ja terveysjohtaja Kati Kantasen mukaan tammikuussa tehdyillä valvontakäynneillä ilmitulleet lisäselvityspyynnöt koskivat hoivakodin asukasturvallisuutta, henkilöstöä ja sairaanhoitoa.

– Nämä liittyvät esimerkiksi sairaanhoidolliseen osaamiseen sekä henkilöstömitoitukseen, kertoo Kantanen.

Kantanen haluaa myös tarkentaa, että tarkastusajanjaksolla hoivakodissa on menehtynyt viisi Siilinjärven kunnan sijoittamaa vanhusta.

– Kuolemantapaukset todennut lääkäri ei ole pyytänyt ruumiinavausta, joten niihin ei liity lisäselvityksen tarvetta.

Yksi toisen kunnan sijoittama vanhus ei menehtynyt, vaan hän on muuttanut muualle.

Aiemmin tänään uutisoitiin, että Siilinjärven kunta selvittää kuuden vanhuksen kuolemaa hoivakodissa.

Hoivakodissa on päivittäinen tehostettu valvonta

Siilinjärven kunta valvoo tehostetusti Attendon Vänrikin hoivakodin toimintaa niin pitkään kunnes tilanne on saatu selvitettyä.

Savon Sanomat kertoi tänään (siirryt toiseen palveluun) myös, että yhdeksää hoivakodin asukasta on pidetty lukittujen ovien takana ilman, että asiasta on sovittu kirjallisesti.

Siilinjärven kunnan sosiaali- ja terveysjohtaja Kati Kantanen tarkentaa, että tarkastuskäyntien aikana ei ole päästy tarkastamaan kirjauksia sovituista käytännöistä.

– Olemme käyneet siellä eilen illalla ja silloin kaikki ovet ovat olleet auki. Asukkaita ei ole ollut lukittujen ovien takana.

Kantanen sanoo, että hoitokodin asioita on pyritty parantamaan yhteistyössä Attendon kanssa.

– Haluamme, että kaikilla on siellä hyvä olla ja asiakashoito saadaan turvattua, hän korostaa.

Kunta odottaa myös Attendolta lisäselvityksiä, jotka tulisi toimittaa 4.maaliskuuta mennessä.