Susien pannoitus Pohjois-Pohjanmaalla ei onnistu joka alueella – kaikki metsästysseurat eivät ole antaneet lupaa

Luke pyysi vieraslupaa osalta seuroista yhteensä kahdeksan eri riistanhoitoyhdistyksen toiminta-alueella.

Haapavesi
Susi
Ismo Pekkarinen / AOP

Luonnonvarakeskus (Luke) ei ole saanut susien pannoituksiin lupaa kaikilta Pohjois-Pohjanmaan metsästysseuroilta. Niillä alueille, minne lupaa ei saa, ei myöskään susien pannoitus onnistu.

Luken asiantuntija Sanna Kokko-Timonen kertoo, että alustavan kyselyn perusteella Luke pyysi vieraslupaa osalta seuroista yhteensä kahdeksan eri riistanhoitoyhdistyksen toiminta-alueella. Osa seuroista Haapaveden, Haapajärven-Reisjärven, Limingan seudun, Pyhäjärven, Raahen seudun sekä Ylivieskan riistanhoitoyhdistysten toiminta-alueilla on antanut luvan ja osa ei.

Se miksi, joistakin seuroista lupia ei ole heltynyt liittyy Kokko-Timosen mukaan siihen, että susien olemassaolo herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan.

– Ottamatta enempää kantaa siihen, miksi joku on kieltäytynyt, on jokaisen oma asia antaako lupaa susien pannoittamiseen, Kokko-Timonen toteaa.

Pannoituksien taustalla on kasvanut susikanta Pohjois-Pohjanmaalla. Luke käyttää pantasusien liikkeistä saatavia tietoja tutkimuksen tarpeisiin sekä kanta-arvion laadinnassa.

Pannoitusten avulla saatava tieto susien liikkeistä palvelee myös susireviireillä asuvien ihmisten tietotarpeita ja auttaa suojautumiskeinojen suunnittelussa.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)