Whitesnake ja Europe Pietarsaareen kesällä

Whitesnake pysähtyy Pohjanmaalla Ruotsin- ja Venäjän-keikkojensa välissä.

Whitesnake
David Coverdale
Herbert P. Oczeret / EPA

Maailmanluokan rockyhtyeiden esiintymiset Pietarsaaressa saavat jatkoa ensi kesänä.

Pietarsaari Open Air -tapahtuman pääesiintyjänä 12. heinäkuuta keskuskentällä esiintyy David Coverdalen luotsaama Whitesnake. Yhtye julkaisee uuden albumin toukokuussa.

Aiemmin Deep Purplessa laulanut Coverdale perusti Whitesnaken vuona 1978. Yhtyeen tunnetuin kappale Here I Go Again levytettiin 1982.

Ennen Pietarsaarta Whitesnake konsertoi Ruotsin Gävlessa, ja Pohjanmaalta bändi matkaa Pietariin.

Lisäksi tapahtumassa esiintyvät ruotsalainen Final Countdown -hitistään tunnettu Europe, walesilaisyhtye Skindred, Nightwish-kitaristi Emppu Vuorisen Brother Firetribe -bändi ja kasarivaikutteista hardrockia soittava One Desire.

Lipunmyynti alkaa maanantaina.

Edellisinä kesinä Pietarsaaressa ovat esiintyneet muun muassa Scorpions ja Toto. Tälläkin kertaa konsertin yhteistyökumppanina on jalkapalloseura FF Jaro.

Tapahtuman järjestää RH-Entertainment Oy, joka on myös Raskasta Joulua -kiertueen ja Rock In The City -kaupunkifestivaalin takana.