Lonkeroiden ja nelosoluiden myynti moninkertaistui

Alkoholin kokonaiskulutus kasvoi vain hivenen.

alkoholinkulutus
olutta laitetaan hyllyyn
Tero Valtanen / Yle

Alkoholin kulutus kasvoi viime vuonna litroissa mitattuna prosentin ja absoluuttisena alkoholina mitattuna puoli prosenttia, ilmenee Taloustutkimuksen ennakkoselvityksestä. Lukuun sisältyvät Alkon ja päivittäistavarakaupan myynti sekä matkustajatuonti.

Selvitys tarkastelee alkoholin kulutusta koko vuoden ajalta sen jälkeen, kun uusi alkoholilaki toi enintään 5,5-prosenttiset alkoholijuomat kauppoihin viime vuoden alussa ja valmistustaparajoitteista luovuttiin.

Eniten uudistus vaikutti viinapohjaisten vahvojen lonkeroiden myyntiin. Niiden vähittäismyynti lähes viisinkertaistui yli 26 miljoonaan litraan viime vuonna. Myös nelosoluiden suhteellinen osuus olutmarkkinoilla kasvoi, niitä ostettiin yli 23 miljoonaa litraa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Verotus suosi lonkeroa

Alkoholivero suosi lonkeroa viime vuonna. Sen vero nousi viisi prosenttia, kun oluiden alkoholivero nousi yli kymmenen prosenttia.

Keskiolut säilytti edelleen asemansa selvästi myydyimpänä mietona alkoholina. Sitä ostettiin yli 315 miljoonaa litraa viime vuonna. Huomattavaa on, että laskua edellisvuoteen kertyi suunnilleen saman verran kuin nelosoluissa oli kasvua. Myös siiderien myynti laski seitsemän prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Valtionvarainministeriö arvioi, että alkoholiverotuotot kasvoivat viime vuodelta noin 150 miljoonaa euroa vuoteen 2017 verrattuna.

Helle kiritti myös limujen myyntiä

Taloustutkimuksen selvityksen mukaan alkoholijuomien myynti kasvoi poikkeuksellisen paljon eli 15 prosenttia touko-, heinä- ja elokuussa edellisvuoteen verrattuna. Helteet toivat myyntipiikin alkoholijuomien lisäksi myös veden ja virvoitusjuomien myyntiin. Viileämmän kesäkuun aikana alkoholimyynti laski neljä prosenttia vuotta aiemmasta.

Taloustutkimus teki selvityksen tammi–helmikuussa Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta.