Osa vanhemmista rikkoo tietämättään lakia: “Jos mediakohun tai yleisen pelon vuoksi tutkii lapsen puhelinta, tekee väärin”

Myös alaikäiset nauttivat viestintäsalaisuuden turvaa. Asiantuntijat painottavat keskustelua urkinnan sijaan.

yksityisyys
Nuori suomalainen nainen istuu sohvalla ja käyttää Snapchattia.
"Vanhemman pitäisi puhua lapsen kanssa sosiaalisesta mediasta ja vieraiden viesteistä jo ennen kuin mitään pahaa on tapahtunut", Pelastakaa lapsien Nina Vaaranen-Valkonen linjaa.Esko Jämsä / AOP

Pelastakaa lapset -järjestön erityisasiantuntija Nina Vaaranen-Valkonen tutkii työssään Nettivihjeen (siirryt toiseen palveluun) kautta tulleita ilmoituksia esimerkiksi verkossa tapahtuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Hän näkee näköalapaikalta, mitä verkossa voi Suomessakin pahimmillaan tapahtua. Silti erityisasiantuntija toppuuttelee lapsen tai nuoren puhelimen tai verkon tutkimista.

– Jos nyt tämän mediakohun tai yleisen pelon takia lähtee ilman keskustelua tutkimaan nuoren puhelinta tai muuta älylaitetta, tekee väärin, Vaaranen-Valkonen sanoo.

Paras turvaväline on avoin ja luottamuksellinen huoltajan ja lapsen suhde.

Nina Vaaranen-Valkonen

Useissa talven aikana uutisoiduissa seksuaalirikoksissa alaikäiset uhrit on löydetty sosiaalisen median avulla. Vanhempia on laajasti kehotettu seuraamaan, mitä lapsi älypuhelimellaan tekee ja missä hän verkossa liikkuu.

Tosiasiassa laki viestintäsalaisuudesta on alaikäisenkin kohdalla yksiselitteinen. Lapsen tai nuoren kännykälle ei ole vanhemmalla asiaa ilman suostumusta.

Ei ennakkotapauksia

Viestintäsalaisuuden rikkominen on rangaistava teko, mutta Suomen oikeusjärjestelmästä ei vielä löydy ennakkotapauksia vanhemman lapselleen tekemästä viestintäsalaisuuden loukkauksesta.

Toisaalta vanhemmalla tai huoltajalla on lain mukainen oikeus ja velvollisuus huolehtia lapsen hyvinvoinnista. Vaikka vastuu velvoittaa ikään ja kehitystasoon sopivaan valvontaan, laki ei anna oikeutta tutkia lapsen viestejä ilman vakavaa, selkeää huolta, Vaaranen-Valkonen sanoo.

– Paras turvaväline on avoin ja luottamuksellinen huoltajan ja lapsen suhde. Jos tutkii nuoren puhelinta ja viestejä perusteetta, luottamus kärsii. Ja silloin on riski, että nuori ei ainakaan kerro, jos verkossa törmää vakaviin asioihin, Vaaranen-Valkonen sanoo.

Moni huoltaja tietää pienen lapsensa PIN-koodin ja turvatunnukset. Tämän väärinkäyttäminen loukkaa lapsen yksityisyyden suojaa. Huoltajan pitäisi olla lapsen silmissä luotettava, ihminen, joka ei käytä valtaansa väärin.

Tyttö makaa sohvalla ja katsoo kännykän näyttöä
Lapset ja teinit käyttävät etenkin Instagramia, Whatsappia ja Snapchatia.Henrietta Hassinen / Yle

Torstaina Yle uutisoi, miten nuorten suosimassa Whatsapp-sovelluksessa on kiertänyt erittäin raakaa ja pornografista sisältöä. Ryhmässä on ollut pääosin 9–13-vuotiaita lapsia.

Juuri tällaisten tapausten vuoksi vanhempien olisi syytä saada keskusteluyhteys lapsiinsa, jotta alaikäinen uskaltaa kertoa verkossa näkemistään asioista.

– Vanhempien olisi ylipäätään hyvä tietää, mitä lapsi tai nuori verkossa tekee. Tämä ei tarkoita, että sitä pitäisi selvittää viestejä selaamalla, vaan keskustelemalla digiarjesta ihan kuten muistakin asioista puhutaan, Vaaranen-Valkonen sanoo.

Asiantuntijana on sanottava, että tuudittautuminen teknologian varaan on jopa vaarallista.

Nina Vaaranen-Valkonen

Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari Helsingin yliopistosta korostaa, että vanhemman pitää harkita tarkkaan, miksi lähtisi urkkimaan lapsen puhelinta.

– Pitää olla aika painavat lapsen etuun liittyvät syyt ja intressit, että vanhemmalla on oikeus katsoa lapsen puhelimesta viestejä. Keskustelu huolenaiheesta on varmasti helpompi tapa selvittää ongelmia, Korpisaari sanoo.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion mukaan myös tieto siitä, millä sivustoilla nuori verkossa liikkuu, kuuluu lähtökohtaisesti kirjesalaisuuden piiriin.

– Vanhempi voi kysyä ja nuori vastata. Silloin ei rikota lakia. On täysin kestämätöntä ajatella, että nämä oikeudet eivät koskisi lapsia, Aarnio toteaa.

Sovelluksista vaikea pysyä ajan tasalla

Sosiaalinen media jakaa sukupolvia. Huoltaja saattaa käyttää Facebookia, lapsi on jo uuden sovelluksen parissa.

Vaikka alaikäisiä on iät ja ajat houkuteltu ja painostettu pahoissa aikeissa, verkossa reaaliajassa toimiva viestittely tekee alaikäisistä entistä suojattomampia.

Johanna Tuomas
Tamperelainen Johanna Tuomas aikoo laittaa paikannussovelluksen päälle turvallisuuden tunteen vuoksi, kunhan pieni tytär kasvaa kouluikään.Antti Eintola / Yle

Tamperelainen Johanna Tuomaksella on kolme lasta, joista vanhin, perheen ainoa poika, täyttää pian 13 vuotta.

Myös Johanna Tuomas on jo saanut huomata, että oma lapsi osaa hakea ja käyttää sovelluksia, joita äiti ei ole nähnytkään.

Tuomas käyttää nykyisin puhelinsovellusta, jolla hän esimerkiksi näkee, mitä sovelluksia lapsi lataa puhelimeen. Äiti joko hyväksyy tai hylkää ladatut applikaatiot.

– Keskustelua on syntynyt esimerkiksi TikTok-applikaatiosta, jonka poika oli ladannut. TikTokissa kommunikointi perustuu videoihin, joita sinne ladataan. Mediasta sain tietää, että juuri tähän sovellukseen liittyy aikuisten alaikäisille viestittelyä.

Johanna Tuomas ei halua tuudittautua liikaa teknologian luomaan turvaan. Kun äiti räätälöi lapselle ruutuajan, eli rajoitti sovelluksella pojan verkon käyttöä, tämä keksi keinot kiertää rajoitusta.

– Poika sääti turvapaketin kellon Yhdysvaltojen aikaan niin, että sovellus ei pysynyt ajan tasalla. Lapsi sai siis rajattoman ajan liikkua salaa verkossa.

Puhelinta ei kannata takavarikoida

Pelastakaa lapset -järjestön yli 3 000 nuorelle tekemä kysely kertoo, että seksuaalinen häirintä verkossa on yleistä.

Joka kolmas 12–17-vuotiaista kyselyyn vastanneista oli jo törmännyt jonkinasteiseen seksuaaliseen häirintään digitaalisessa mediassa.

Nuori selaa älypuhelimella Instagramia.
Instagram on kasvattanut suosiotaan nuorten keskuudessa.Yle

Kyselyn mukaan yksi suurimmista syistä olla kertomatta seksuaalisesta häirinnästä huoltajalle oli nuorten pelko siitä, että vanhempi rajoittaa älypuhelimen ja sosiaalisen median käyttöä.

Se vain ruokkii pelkoa, että jos kerron totuuden ja puhun, vanhempi rankaisee.

Nina Vaaranen-Valkonen

Erityisasiantuntija Nina Vaaranen-Valkonen sanoo, että puhelinta ei kannata ottaa pois rangaistuskeinona, eikä asialla kannata uhkailla.

– Se vain ruokkii pelkoa, että jos kerron totuuden ja puhun, vanhempi rankaisee ja vie sen tärkeän yhteydenpitovälineen pois.

Jos vanhempi haluaa ottaa puheeksi esimerkiksi sosiaalisen median vaarat ja sen, onko joku vieras aikuinen lähestynyt lasta, hän voi mallintaa asiaa oman elämänsä esimerkillä.

Näin lapsi saa viestin, että aikuista kiinnostaa, mutta hän myös ymmärtää asiaa.

– Vanhempi voi raottaa vähän omia kokemuksiaan, että taas tuli joltain vieraalta tyypiltä kaveripyyntö, että tuleeko sulle näitä yhtä tiuhaan. Mallintaminen luo avoimuutta vanhemman ja lapsen välille, Nina Vaaranen-Valkonen kuvailee.

Myös seksuaalisuudesta pitäisi pystyä puhumaan lapsen ja nuoren kanssa ikätasoon sopivalla tavalla. Kun tietona ja huolena on, että alaikäiset törmäävät seksuaalissävytteisiin viesteihin ja materiaaleihin yksin verkossa, pitäisi heillä olla myös ymmärrys siitä, mitä seksuaalissävytteiset viestit ylipäätään ovat.

– Seksuaalisuudesta pitäisi puhua jo ennen kuin mitään ongelmia tulee esiin. Näin lapsi saa vahvan viestin, että seksuaalisuuteen liittyvistä asioista voi puhua avoimesti, Vaaranen-Valkonen sanoo.

Seksuaalisuudesta pitäisi puhua jo ennen kuin mitään ongelmia tulee esiin.

Nina Vaaranen-Valkonen

Yhä useampi vanhempi paikantaa lapsensa koulumatkoilla ja vapaa-ajalla erilaisten älypuhelimiin ladattavien paikannussovellusten avulla.

– Alle 15-vuotiaan lapsen kohdalla suostumuksen paikannuspalvelun käytölle antaa lapsen puolesta vanhempi, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio täsmentää.

Vaaranen-Valkonen tietää, että lapset ja nuoret osaavat jo kiertää paikantamista.

Nuoret saattavat esimerkiksi vaihtaa puhelinten SIM-kortit ja lavastaa kaverin puhelimella tilanteen näyttämään siltä, että nuori on siellä, missä pitäisi.

– Asiantuntijana on sanottava, että tuudittautuminen teknologian varaan on jopa vaarallista. Huoltajan ja lapsen välinen suhde pitäisi perustua luottamukseen niin, että seurantaa ei tarvita. Muuten voidaan päätyä pisteeseen, jossa vanhempi yrittää väkisin valvoa ja nuori huijaa.

Paikannussovelluksen käyttö voi herättää lapsessa ja nuoressa tunteen, että häneen ei luoteta, joten vastuunkantaminen tuntuu toissijaiselta.

– Jos olisi jokin teknologinen ihme, jolla varmistaa, että lapsi on turvassa verkossa ja kadulla, minäkin käyttäisin sitä. Mutta teknologia ei voi koskaan korvata keskustelua ja kasvatusta digiturvataidoista, Vaaranen-Valkonen sanoo.

Keskustelu on avoinna 22.2.2019 kello 22 saakka.

Lue lisää:

Onko lapsesi kuulunut tähän Whatsapp-ryhmään? Poliisi paljasti satojen lasten suosiman ryhmän, jossa on jaettu raakoja ja rivoja kuvia

Tuntematon pyysi netissä Jessicalta alastonkuvaa ja kyseli Rebeccalta seksistä – 13-vuotiaat rohkaisevat puhumaan: “Pliis sanokaa näistä asioista”

Saanko lukea lapsen viestit puhelimesta vaikka väkisin? Lue asiantuntijoiden neuvot neljään esimerkkitapaukseen