HalpaHallin sunnuntaiaukiolot vetäneet väkeä yli odotusten

Asiakkaita on käynyt etenkin viikonloppuiltaisin.

Lyhyet
Kuvassa on Halpa Hallin julkisivu
Heini Holopainen / Yle

Sunnuntaiasiakkaiden määrä on ylittänyt HalpaHallin odotukset. Yhtiö siirtyi sunnuntaikauppaan ensimmäistä kertaa viime marraskuussa.

Asiakkaita on ollut sunnuntaisin keskimäärin jopa 70 prosenttia normaalista arkipäivästä. Odotuksena oli, että sunnuntaisin asiakkaita kävisi puolet vähemmän kuin arkena.

Väkeä on käynyt etenkin viikonloppuiltaisin. HalpaHallin asiakaskäyttäytyminen on ollut samanlaista koko maassa.