1. yle.fi
  2. Uutiset

Tunnettu teatteriperhe tekee ensimmäistä kertaa yhteistyötä näyttämöllä: "Ajattelin, että äidin kanssa tulee puukkotappelu"

Kirsikkatarha kertoo perheestä, jossa vanha saa väistyä, kun uusi sukupolvi tulee. Venäläisklassikon tulkitsee Maijaloiden teatteriperhe: poika ohjaa, vanhemmat näyttelevät.

teatteritaide
Heidi Herala ja Seppo ja Lauri Maijala
Lauri Maijala (keskellä) ohjaa äitiään ja isäänsä Heidi Heralaa ja Seppo Maijalaa Anton Tsehovin Kirsikkatarhassa. – Kirsikkatarha on kertomus raivostuttavan rakastettavista ihmisistä, jotka kantavat mukanaan taakkaa, jota heidän ei tarvitsisi kantaa, Lauri Maijala sanoo.Jaani Lampinen / Yle

Lauri Maijalaa tituleerataan yhdeksi Suomen lahjakkaimmista nuoren polven ohjaajista, mutta harva tietää, että hän on ollut myös kuusipuu. Vuosi oli 1998, paikka Helsingin kaupunginteatteri ja näytöskappale Välkky ja Pölkky.

– Otin roolin hyvin vakavasti. Meitä oli kuusi kuusipuuta. Lähinnä se vaati istumista näyttämöllä, mutta kerran sain törmätä yhteen näyttelijään, Jyrki Kovaleffiin.

Maijala muistaa, miten hän pienenä poikana juoksenteli näyttelijävanhempiensa työpaikalla HKT:n yleisölämpiössä ja kävi katsomassa tiettyjä esityksiä kymmeniä kertoja.

Nyt 32-vuotias Maijala palaa samaan teatteriin, mutta eri roolissa. Hän ohjaa Anton Tšehovin Kirsikkatarhan. Talo on tuttu ja turvallinen. Silti tuntuu oudolta kohdata käytävillä näyttelijöitä, joita lapsena ihaili.

– On ihan että iii, jännittää. Sitä on lapsi taas: “päivää, kyllä mä tiedän, kuka sä olet”. Kun joku heistä suhtautuu, että Lauri olet nyt ohjaaja ja tehnytkin jotain, olen, että “juu, ei siitä mitään, mutta se sinun juttusi oli hieno”, Maijala sanoo ja tekeytyy pikkupojaksi.

Välkky ja Pölkky -esitys Helsingin kauounginteatterissa 1998.
Lauri Maijalan ura Helsingin kaupunginteatterissa alkoi varhain. Hän esiintyi kuusipuuna (äärimmäisenä vasemmalla) Välkyssä ja Pölkyssä vuonna 1998. Paronittaren roolissa (keskellä) on Maijalan äiti Heidi Herala.Tapio Vanhatalo.

Puukot esiin ennen ensi-iltaa?

Kirsikkatarha kertoo perheestä, joka ei osaa irrottaa menneestä. Vanha maailma saa kuitenkin väistyä, kun uusi sukupolvi tulee ja ottaa vallan. Erityisen tulevasta esityksestä tekee se, että Lauri Maijala ohjaa omaa äitiään ja isäänsä, Heidi Heralaa ja Seppo Maijalaa. Kolmikko tekee ensimmäistä kertaa yhteistyötä näyttämöllä. Millaista se on?

– Ajattelin, että isän kanssa menee ihan hyvin, äidin kanssa tulee puukkotappelu, mutta tosi hyvin on mennyt. Me sähistään kyllä keskenämme ja varmaan ne puukotkin tulee harjoituksiin ennen ensi-iltaa, Maijala nauraa.

Heidi Herala kertoo, että Lauri-poika aloitti suoralla palautelinjalla jo varhain. Herala näytteli Kani, Kanissa 1990-luvun alkupuolella, kun tuolloin 6-vuotias Lauri tuli katsomaan esityksen. Kotimatkalla äiti kysyi, mitä poika tykkäsi.

– Hän vastasi, että “suo anteeksi äiti, mutta olit koko porukan huonoin”. Sitten Lauri kysyi, “loukkaannuitko”. Minä siihen, että “eihän äiti nyt tuollaisesta loukkaannu”. Se ääni takapenkiltä jatkaa: “kai täällä saa kertoa mielipiteensä”. Eihän lapselle voi sanoa, että mä kuristan sut, Herala nauraa nyt. Silloin ei naurattanut.

Nykyisin ohjaajapoika kuulemma “käräyttelee” äitiään maneereista, kysyy ihan ystävällisesti, että huomaatko, että sinulla on tällainen tapa ilmaista.

– Erittäin kiusallista. Lepsumpien ohjaajien kanssa olen joillain maneereillani selvinnyt vuosikymmenet, Herala vitsailee.

Heidi Herala, näyttelijä Helsingin kaupunginteatterin kampaamossa.
Heidi Herala valmistautuu Helsingin kaupunginteatterin kampaamossa tilanomistaja Ranevskajan rooliin.Jaani Lampinen / Yle

"Ai, hänet on tällä tavalla kasvatettu?"

Tilanne on kieltämättä erikoinen. Harva tekee töitä oman lapsensa tai vanhempansa kanssa tai pääsee seuraamaan, miten toisen perheminä eroaa ammattiminästä.

– Vaikka sitä koettaisi kuinka, että emme ole äiti ja poika, että olemme vain työtovereita, ei se kokonaan voi olla pois. Eilen mietin, että ketä toi muistuttaa toi kaveri. Tuli oma isä (Helge Herala) mieleen. Kai ne on ne geenit, Heidi Herala sanoo.

Herala kertoo, että erityisen outoa on, kun näyttämöllä käsitellään intiimejä suhteita tai kun poika on hauska ja viljelee rivoja mielikuvia.

– Silloin huomaan olevani äiti-merkkinen henkilö ja sellainen, että onhan tämä aika outoa ja joku saattaa sieltä sivusta huomata, että ai, hänet on tällä tavalla kasvatettu.

Myös Lauri Maijala on huomannut jännitteet.

– Välillä näen siellä sellaista äidillistä ja isällistä katsetta sekä hyvässä että huonossa ja yritän sitten antaa sellaista pettyneen tai ihailevan lapsen katsetta takaisin.

Seppo Maijala ja Sanna Majuri Kirsikkatarha-esityksessä.
Seppo Maijala esittää lähes 90-vuotiasta puolikuuroa palvelijaa, höppänää, joka takertuu kiinni menneeseen maailmaan. Sanna Majuri on sisäkkö Dunjaša.Stefan Bremer

Isä sai höppänän palvelijan roolin

Perheen isä Seppo Maijala jäi HKT:sta eläkkeelle vuonna 2010. Hänen mielestään on jännittävää, kun ohjaajana on oma poika, josta on aiemmin kuullut vain juttuja, että tämä on “sellainen ja sellainen ohjaaja”.

– Lauri on hyvin innostava ja hänen lähtökohtansa on aina, että loistavaa, vaikka olisikin jotain arvioitavaa tai asioita, joita voisi tehdä toisella tavalla. Hän menee aina positiivisen kautta. Se tuntuu mukavalta, kun on toisenlaisiakin ohjaajia tässä matkan varrella tavannut, isä Maijala kehuu.

Lauri Maijala valitsi isänsä Firsin rooliin. Firs on lähes 90-vuotias puolikuuro höppänä, palvelija, joka edustaa näytelmässä vanhaa ja väistyvää sukupolvea.

– Seppohan ei ollut kauhean ylpeä tästä, kun hän on vasta 74-vuotias. Hän jaksaa aina muistuttaa, että hän on liian nuori tähän rooliin, Lauri Maijala sanoo.

Firs pitää jääräpäisesti kiinni menneestä, ei halua, että maailma muuttuu. Kun kirsikkatarha ja tila lopulta myydään, Firs unohtuu muuttokuormasta. Loppu on traaginen ja sen katsominen liikuttaa ohjaajaa.

– Olen joutunut käymään läpi aikamoisia tunteita. En välttämättä ihmisten edessä harjoituksissa, mutta niiden jälkeen tulee sellainen byhyy-olo, Lauri Maijala kuvailee, miltä tuntuu seurata omaa isäänsä näyttämöllä.

Kirsikkatarhan työryhmää Helsingin kaupunginteatterin esityksessä
Kirsikkatarhan väki ei kykene näkemään, että tila ympärillä rapistuu ja pakkohuutokauppa uhkaa.Stefan Bremer

Kirsikkatarha voisi olla lastentarha

Heidi Heralalla on Kirsikkatarhassa tilanomistaja Ranevskajan rooli. Ranevskajaa piinaa syyllisyys.

– Perheellä on hauskat juhlat ja Grisha-poika hukkuu. Siitä ei paljon Tšehovin jäljiltä puhuta, mutta sitä teemaa on meillä nostettu esiin, Herala sanoo.

Ranevskaja pakenee tuskaa ja synnintuntoa Pariisiin. Mies, jonka matkaan hän lähtee, paljastuu hirviöksi. Kun tilaa uhkaa pakkolunastus, Ranevskaja palaa kotiin.

Kirsikkatarha voisi olla toiselta nimeltään lastentarha. Se ei kerro niinkään joutilaista aatelisista, vaan ihmisistä, jotka eivät kykene ottamaan vastuuta. He pitävät kiinni menneestä, vaikka talo rapistuu ja huutokauppa on edessä, Herala pohtii.

Heidi Herala Krisikkatarha-esityksessä
Heidi Heralan Ranevskajaa painaa synnintunto ja syyllisyys. – Meidän kokonaisajatuksemme on, että joskus pitää osata jostain luopua, että voi saada jotain tilalle, Heidi Herala pohtii.Stefan Bremer

Ohjaajalle se oli nyt tai ei koskaan

Kirsikkatarha on Lauri Maijalan kaksivuotisen HKT-pestin ensimmäinen ohjaus. Kolmannen sukupolven teatterilainen kertoo, että häntä jäi aikoinaan harmittamaan, ettei hän koskaan ehtinyt tehdä töitä isovanhempiensa Marja Korhosen ja Helge Heralan kanssa.

Kun ohjaaja kuuli, että äiti on Kirsikkatarhassa mukana, hän ajatteli, että isänkin on oltava.

– Se liittyy näytelmän tematiikkaan. Kyse ei ollut siitä, että haluan Sepolle päiväksi ohjelmaa, poika-Maijala vitsailee.

Lauri Maijala kuvailee tilannetta sanoilla nyt tai ei koskaan.

– Tämän jälkeen ei välttämättä tarvitse tehdä yhteistyötä vanhempien kanssa. Se on tehty tässä. Ja mikä sen hienompaa kuin aloittaa lapsuudenkotiteatterissa perhevoimin.

Sanna Majuri ja Chike Ohanwe Kirsikkatarhan esityksessä.
Chike Ohanwe on Kirsikkatarhan Lopahin, kauppias, joka ehdottaa tilan pilkottamista. – Lopahin on usein nähty roistona, mutta itse mietin, että onko hän itse asiassa ainoa, jolla on pelastussuunnitelma, ohjaaja Lauri Maijala pohtii. Sanna Majurilla on Kirsikkatarhassa sisäkön rooli.Stefan Bremer

Tilit selviksi menneen kanssa

Kirsikkatarhassa on Lauri Maijalan mielestä kyse menneisyydestä. On talo, johon liittyy ihania muistoja, iloa, rakkautta ja naurua ja samalla jotain kauheata: Heidi Heralan esittämän Varevskajan 7-vuotiaan pojan hukkuminen.

– Kuolema ja synkkyys tarrautuvat ja sekoittuvat iloon. Kirsikkatarhan ihmiset eivät pääse eteenpäin. Talo on huonossa kunnossa, rahat loppu, paikat repsottavat, eivätkä palvelijat tee töitään, Lauri Maijala kuvailee.

Kauppias Lopahin ehdottaa tilan pilkkomista ja vuokraamista turisteille. Hänet nähdään usein roistona, mutta Maijala pohtii, että Lopahin on joukosta ainoa, jolla on pelastussuunnitelma.

Maijalan tulkinnassa Kirsikkatarhan ihmiset junnaavat paikallaan, eivät pääse elämässään eteenpäin ennen kuin ovat tehneet tilit selviksi menneisyytensä kanssa.

– Ja tässä on minulla jotakin henkilökohtaista: jotta voisin tulla kokonaiseksi ihmiseksi ja nähdä tulevaisuuden, minun täytyy päästä menneisyydestä, jostain kuvitelmista, jostain lapsuudesta ja henkilökohtaisista asioista irti. Se on minun Kirsikkatarhani, Lauri Maijala sanoo.

Anton Tšehovin Kirsikkatarhan ensi-ilta on Helsingin kaupunginteatterissa 28.2.

Lue seuraavaksi