Hämeenlinnan Taidemuseo kokosi juhlanäyttelyn kotien seiniltä

Hämeenlinnan Taidemuseon uusi näyttely on koottu poikkeuksellisella tavalla.

taidenäyttelyt
Amanuenssi Maria Laine
Amanuenssi Maria Laine esittelee Hjalmar Munsterhjelmin (1830-1905) Hämeenlinnaa esittelevää maalausta vuodelta 1872. Timo Leponiemi / Yle

Useammankin hämäläiskodin seinällä lienee tällä hetkellä suorakaiteen muotoinen, muuta seinää vaaleampi kohta, kun jopa vuosikymmeniä samalla paikalla ollut taideteos on nyt lainassa Hämeenlinnan Taidemuseon näyttelyssä.

– Me kysyimme hämeenlinnalaisilta, mitä Hämeenlinna-aiheita heillä on kotonaan. Toivoimme löytävämme myös Hämeenlinnaan liittyneitä maalaiskuntia esittäviä teoksia, kertoo taidemuseon amanuenssi Maria Laine.

Hämeenlinnan kaupungin 380-vuotisjuhlanäyttelyyn tarjottiin noin kolmeasataa teosta, joista kolmasosa pääsi mukaan näyttelyyn.

Hjalmar Munsterhjelm. Hämeenlinna, 1872. Öljy kankaalle. Hämeenlinnan taidemuseon kokoelma.
Venäläisten kasarmit, Hämeen linna ja kirkon torni erottuvat yksityiskohtaisesti.Timo Leponiemi / Yle

Hämeenlinnan kantakaupunkia esittäviä teoksia löytyikin paljon, samoin Tuulos ja Hauho olivat hyvin esillä. Sen sijaan Rengosta ja Lammilta niitä oli vähän, kertoo Laine.

Ivar Konstantin Kaskas. Näköala Hämeenlinnaan, 1869. Öljy kankaalle. Suomen kansallismuseon kokoelma.
Ivar Konstantin Kaskas eli vuosina 1841-1898. Tässä Näköala Hämeenlinnaan vuodelta 1869 Suomen kansallismuseon kokoelmasta. Timo Leponiemi / Yle

Monipuolinen ikkuna historiaan

Pietari Brahe perusti Hämeenlinnan vuonna 1639. Ensimmäiset Hämeenlinnaa esittävät teokset ovat 1600-luvun lopusta ja 1700-luvun alusta. Nämä kuvat liittyvät matkakertomuksiin.

Amanuenssi Maria Laine toivoo, että näyttely olisi ikkuna historiaan.

– Tämä näyttää myös sen, kuinka monipuolisesti taiteilijat ovat kuvanneet Hämeenlinnaa. Tulkinnat ja kuvaustyylit ovat muuttuneet reilun 300 vuoden aikana merkittävästi pikkutarkoista kuvista luonnontunnelmaa kuvaaviin töihin.

Johan Knutson. Hämeen linna, 1858. Hämeenlinnan Taidemuseon kokoelmat.
Johan Knutsonin teos Hämeen linna vuodelta 1858. Teos on Hämeenlinnan Taidemuseon kokoelmista.Timo Leponiemi / Yle

Hämeenlinna 380 -näyttely on avoinna 5. toukokuuta saakka Engel-rakennuksessa.