MT-gallup: Keskustan kannatus maanviljelijöiden keskuudessa laski rajusti

Viljelijöiden kannatus on valumassa perussuomalaisille ja kokoomukselle.

politiikka
Maanviljelijä pui viljaa.
Keskustaa aikoo äänestää 64,5 prosenttia viljelijöistä.Timo Aalto / Lehtikuva

Maanviljelijöiden tuki keskustapuolueelle on laskenut roimasti neljässä vuodessa, selviää Maaseudun Tulevaisuuden (MT) teettämästä gallupista. Keskustaa aikoo äänestää 64,5 prosenttia viljelijöistä, kun vuonna 2015 luki oli 84,6 prosenttia vastaavassa tutkimuksessa.

Viljelijöiden kannatus on valumassa perussuomalaisille ja kokoomukselle.

Keskustan kannatus on perinteisesti ollut viljelijöiden keskuudessa huomattavasti suurempi kuin suomalaisten keskimäärin. Ylen tuoreimmassa kannatusmittauksessa helmikuun alussa keskustaa äänestäisi 15,6 prosenttia.

Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari sanoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että syynä kannatuksen laskuun voi olla se, että viljelijöiden tulotasoa ei ole saatu nostettua neljän hallitusvuoden aikana.

Eniten kannatustaan on lisännyt kokoomus, jota äänestäisi nyt 11 prosenttia maanviljelijöistä. Vuonna 2015 luku oli 3,5 prosenttia. Erityisen suosittu kokoomus on Etelä-Suomessa, jossa viljelijäkannatus on noin viidenneksen.

Myös perussuomalaisten suosio on kasvanut, sillä sitä aikoo äänestää 13 prosenttia viljelijöistä – viime vaalien alla kannatus oli 8,3 prosenttia.

Kantar TNS:n tekemään kyselyyn vastasi 854 ihmistä verkkokyselyllä. Otos edustaa Manner-Suomen suomenkielisten viljelijöiden kantoja, joten esimerkiksi RKP:n kannatusta kysely ei mittaa luotettavasti. Noin joka kymmenes viljelijä Suomessa on ruotsinkielinen. Gallupin virhemarginaali on 3,4 prosenttiyksikköä.