Kun ihmiset alkoivat treenata virtuaalisesti, ovet avautuivat kajaanilaiselle firmalle – nyt liikuntalaitteissa hikoillaan ympäri maailmaa

Liikunnallisten pelien maailma on jatkuvassa murroksessa. Kajaanilaiselle yritykselle maailmalle pääseminen vei vuosia.

e-urheilu
Nainen juoksumatolla edessään näyttö jossa maisema.
Yrityksen työntekijä Sohvi Jäntti testaa juoksupelin ominaisuuksia. Mimmi Nietula / Yle

Etelä-Korean Soulissa, valtavassa kongressikeskuksessa pidettiin maaliskuussa kilpailut. Sisällä, juoksumatoilla.

Valtavalla näytöllä näkyy normaali kahdeksanratainen juoksurata. Väkeä on kuin pipoa kahdeksan juoksumaton ympärillä.

"On your mark, get set, go!"

Näytöllä olevat hahmot etenevät, osa aloittaa aivan liian kovaa ja kohta he väsähtävät, hitaammin aloittavat kirmaavat maaliin ensimmäisenä. Kilpailijoiden urakka ei pääty – sisätiloissa pidettäviin triathlon-kisoihin kuuluu vielä osuudet soutulaitteella ja kuntopyörällä.

Juoksumatot ovat pienen kajaanilaisen yrityksen tekemiä. Takana on vuosikausien työ, pitkiä päiviä ja paljon uskoa ja sinnikkyyttä.

Yritys tekee liikunta- ja kuntoutuspelejä, joissa oleellisena osana on pelien hallinta kehon liikkeillä. Tiiliseinän sijaan maiseman voi valita ääniä myöten vaikka Etelämeren saarilta tai Vuokatin jyrkkänousuisilta rinteiltä.

Liikevaihto 16-kertaistunut neljässä vuodessa

Kajaanilainen Veli-Matti Nurkkala sanoo olevansa unelmatyössään. Hän on päällimmäinen bitinkääntäjä, toimitusjohtaja CSE Entertainment -yrityksessä, joka myy virtuaalimaailmoja lentokentille, kuntosaleihin, jopa kalifornialaiseen kirkkoon.

Yrityksen aloittaessa vuonna 2014 ensimmäisen kauden liikevaihto oli 91 000 euroa ja kaikki tuotteet myytiin Suomeen. Viime vuonna liikevaihto oli 16-kertaistunut ja myyntiä oli 25 eri maahan.

– Saimme juuri tilauksia Saudi-Arabiaan ja Taiwaniin. Kohta saadaan pari uutta maata liittää mukaan, Nurkkala kertoo.

Juoksumatto, jossa näyttö ja monia teknisiä toimintoja
CSE Entertainmentin liikuntalaitteet tunnistavat pelaajan liikkeet antureiden avulla. Pelaaja joutuu hallitsemaan peliä kehonsa liikkeillä.Mimmi Nietula / Yle

Yritys on laajentunut tähän asti alkuperäisellä omistajakokoonpanollaan. Pääomaa ei ole haettu myymällä osuuksia yrityksestä.

Monesti on tehnyt taloudellisesti tiukkaa, koska kasvuun menee paljon rahaa, sanoo Nurkkala.

– Kassa on ollut välillä ohkainen ja riski korkealla. Mutta hallittu kasvu ja kaikki omissa käsissä -tilanne on tuntunut tähän asti oikealta ratkaisulta. Nyt mietitään, pitääkö kasvua vauhdittaa ottamalla ehkä yksi sijoittaja mukaan.

Muiden kanssa ja huvin vuoksi

Liikuntapelejä pelataan usein porukassa. Kukapa ei haluaisi urheilla mieluummin virtuaalikaverin kanssa kuin tuijottaen yksin tiiliseinää.

Tuomas Kari tutki väitöskirjassaan (siirryt toiseen palveluun) ihmisten motiiveja liikuntapelaamiseen. Hän huomasi, että keskeisin motiivi oli huvi, ei hyöty. Kari sanookin, ettei pelkkä pelaamisesta tuleva terveyshyöty riitä. Pelien suunnittelussa on syytä edetä huvi edellä.

Väitöskirja on jo kahden vuoden takaa, eli virtuaalimaailma saattaa olla jo kovin kaukana.

Jouni Kallio

Kari havaitsi, että hyödyn merkitys kasvoi, mitä enemmän peliä pelattiin. Käyttäjien tuli kuitenkin saada terveyshyödyistä palautetta, että peliä jaksoi pelata pitkiä aikoja.

Myös kokemuksesta on hyötyä liikunnallisissa peleissä. Karin mukaan pelaaja pelasi kovemmalla rasitustasolla, jos hän oli aiemmin pelannut muita pelejä.

Kilpailu huomiosta on kovaa

Peliyritys CSE Entertainment kilpailee ajasta ja huomiosta kovassa sarjassa. Liikunnallisia pelejä ovat tehneet jo vuosikausia muun muassa Nintendo Wii-konsolillaan ja Microsoft Kinetic-peleillään, joiden suosio on jo hiipunut takavuosista.

Tutkija Jouni Kallio Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES:stä sanoo, että liikunnallisten pelien maailma on jatkuvassa murroksessa. Teknologia sekä pelit kehittyvät ja laitteiden väliset yhteydet nopeutuvat jatkuvasti. Suomessa liikuntapelien maailmaa ei ole juuri tutkittu Tuomas Karin väitöskirjaa enempää.

– Sekin väitöskirja on jo kahden vuoden takaa, eli virtuaalimaailma saattaa olla jo kovin kaukana, sanoo Kallio.

Mies pelaa seinällä olevaa videopeliä
Katso videolta, kuinka Ylen toimittaja rökittää CSE Entertainmentin toimitusjohtajan mäkihyppy-pelissä.

Myös alan kilpailutoiminta on villiä ja vapaata. Esimerkiksi Etelä-Korean virtuaaliset triathlon-kisat ovat yksittäisiä messukisoja. Varsinaista koordinoitua virtuaalikilpailutoimintaa yleisellä tasolla ei ole.

– Kilpailut ovat enemmän pelikohtaisia. Esimerkiksi tanssimattopelistä on käyty Euroopan mestaruus ja jopa maailmanmestaruuskisoja, Kallio kertoo.

Ylipäänsä kisoja järjestetään siellä, missä raha liikkuu. Esimerkiksi sähköllä kulkevissa E-Formuloissa järjestetään myös reaaliaikaisia (siirryt toiseen palveluun) virtuaalikisoja.

Myös perinteisiä liikunnallisia joukkuepelejä muokataan yhä pelillisempään suuntaan. Esimerkiksi värikuula-ammuntaa voidaan pelata virtuaalisesti. Aseena voi toimia vaikka kännykkä.

Britanniassa kuuden miljardin markkinat

Liikuntalaitteet eteläkorealaisten kilpailijoiden alla näyttävät päällepäin varsin tavallisilta kuntoilulaitteilta. Ne kuitenkin sisältävät paljon CSE Entertainmentin rakentamaa anturitekniikkaa, jolla käyttäjän kehon liikkeitä ja maiseman vaatimuksia simuloidaan peliin.

Yrityksen tuotteita on jo aiemmin nähty hiihtomaajoukkueiden harjoitusvälineinä – kisamaastojen nousut ja laskut on saatu rullasuksien alle jo etukäteen.

– Se on iso juttu meille, että tuotteita otetaan kilpailukäyttöön, toimitusjohtaja Veli-Matti Nurkkala sanoo.

Mies ajoneuvosimulaattorissa.
Veli-Matti Nurkkala esittelee yrityksen ajosimulaattoria. Mimmi Nietula / Yle

Nurkkalan mukaan viime vuosi oli yrityksen ensimmäinen tilikausi, josta tuli tulosta. Sitkas kansanvälinen myyntityö alkaa kantamaan hedelmää. Nurkkalan mukaan kasvu vaikuttaa suurelta alkuvuoden myynnin perusteella.

– Jotta kansainvälinen myynti saadaan kasvamaan, matkustamista ja läsnäoloa eri maissa tarvitaan, sanoo Nurkkala.

Yrityksen suurin vientimaa on tällä hetkellä Britannia. Nurkkalan mukaan vientimarkkinoissa vaikeinta on oikeanlaisen jälleenmyyjän löytäminen. Britanniassa heillä on niitä kaksi.

Se on myös Euroopan suurin markkina liikuntatuotteille kuuden miljardin euron markkinoillaan. Saksa tulee toisena noin puoli miljardia euroa pienemmällä osuudella.

Nurkkalan kommentit ovat kohteliaan liikemiesmäisiä, kun puhe kääntyy mahdollisen Brexitin vaikutuksista yritykseen.

– On tosi vaikea sanoa, mitä tulee tapahtumaan. Uskon, että meillä on aikaa reagoida, mitä ikinä vastaan tuleekaan, vastaa Nurkkala kysymykseen, onko tuotantoa tarkoitus siirtää Britanniaan Brexitin takia.

Lue myös:

Ökyrikkaiden messuilta maailmanmarkkinoille – Peliyhtiön sydän pysyy Kajaanissa

Peli mullistaa aivopotilaiden kuntoutusta: kajaanilaiskeksintö poistaa seinät ja vie pyörätuolissa timanttimetsälle