Luostarivuoren koulun ahdisteluväitteissä ryvettynyt musiikinopettaja lähtee eläkkeelle Kaarinassa

Musiikinopettaja on ollut pitkään virkavapaalla. Hän on nyt ilmoittanut Kaarinalle siirtyvänsä eläkkeelle.

Kaarina
Kaarinan virastotalo.
Yle

Kaarinan yläkoulussa musiikkia opettanut opettaja on ilmoittanut kaupungille, että siirtyy eläkkeelle. Musiikinopettaja on ollut huomion kohteena sen jälkeen, kun Turun Sanomat uutisoi vuoden 2017 lopulla (siirryt toiseen palveluun) 30 naisen lausuntoihin nojaten miehen käyttäytyneen asiattomasti ja ahdistelleen seksuaalisesti Turun Luostarivuoren koulun tyttö-oppilaita 1990-luvulla.

– Kyseinen opettaja on ilmoittanut alkuvuonna kaupungille, että jää eläkkeelle 1. maaliskuuta lähtien. Hän ei ole sen jälkeen kaupungin palkkalistoilla ja täten tapaus on meidän osaltamme loppuunkäsitelty, kertoo Kaarinan kaupungin sivistysjohtajan viransijainen Mika Rantanen Ylelle.

Aikoinaan Turun kaupunki ei käsitellyt väitteitä, eikä opettaja joutunut oikeuden eteen vastaamaan väitetyistä teoista. Nyt väitetyt teot ovat jo rikosoikeudellisesti vanhentuneita. Asian tultua ilmi Turun kaupunginjohtaja Minna Arve on pahoitellut sitä, että kaupunki ei aikoinaan puuttunut toimintaan, vaan painosti opettajan vain lähtemään koulusta. Opettaja siirtyi Kaarinaan Valkeavuoren kouluun.

Kun uutinen musiikinopettajan väitetyistä teoista tuli ilmi, niin Kaarina aloitti selvitykset siitä, onko vastaavaa tapahtunut Kaarinan kouluissa. Tuolloin yhteydenottoja tuli muutamia, mutta silloinen Kaarinan sivistysjohtaja Elina Heikkilä kertoi, että opettajan toiminnassa ei ole Kaarinassa ollut huomautettavaa. Musiikinopettaja kuitenkin pidätettiin virasta vuoden 2018 tammikuussa ja Kaarina teki miehestä myös tutkintapyynnön, joka eteni myös syyteharkintaan. Syytettä ei kuitenkaan nostettu.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat. (siirryt toiseen palveluun) Turun Sanomien mukaan esitutkinnassa tuli ilmi, että Kaarina on antanut opettajalle käytöksestä kirjallisen varoituksen ja vuosien aikana myös useita huomautuksia.

Lue lisää:

90-luvun ahdisteluväitteet herättävät huolta Kaarinassa – vanhemmat kysyvät, voiko opettaja jatkaa työssään

Turun sivistystoimenjohtaja peräänkuuluttaa vanhempien vastuuta – "Näyttää siltä, että kaikkia lasten kertomuksia ahdistelusta ei uskottu"

Kaupunginjohtaja pahoittelee Turun Luostarivuoren koulun ahdistelutapausten huonoa käsittelyä – 90-luvulta paljastui jo toinen tapaus