Ecuadorissa maanjäristys, voimakkuus 7,5 – kuolonuhreja ei raportoitu

Järistys aiheutti sähkökatkoja ja pieniä vammoja.

Ulkomaat
Ecuador ja Ambaton kaupunki kartalla.
Yle Uutisgrafiikka

Ecuadorissa on tapahtunut maanjäristys, raportoi uutistoimisto Reuters Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskusta lainaten.

Järistyksen voimakkuudeksi raportoitiin ensin 7,7. Myöhemmin voimakkuudeksi tarkentui 7,5.

Järistys tapahtui 224 kilometriä Ambatosta kaakkoon harvaan asutulla alueella 132 kilometrin syvyydessä.

Ecuadorilainen tv-kanava kertoo (siirryt toiseen palveluun), että aamuvarhain paikallista aikaa iskenyt järistys tuntui ympäri maata, mutta kuolonuhreista ei ole raportoitu. Tyynenmeren tsunamivaroituskeskuksen mukaan tsunamivaaraa ei ole.

Järristys tuntui voimakkaana myös Cuencan kaupungissa, noin 250 kilometrin päässä järistyksen keskuksesta. Yksi kaupungin asukas kuvasi järistystä erittäin voimakkaaksi, toinen sanoi Euroopan-Välimeren seisomologisen keskuksen sivuilla saaneensa "kunnon 30 sekunnin ravistelun".

Ecuadorin viranomaisten mukaan pääjäristys ja sitä seuranneet pienemmät järistykset aiheuttivat evakuointeja sairaaloista ja pieneksi kuvailtuja vammoja. Sähköt olivat paikoin poikki, mutta esimerkiksi padot toimivat normaalisti.

Korjaus klo 13.19: Maanjäristyksen keskus oli 224 kilometriä Ambatosta kaakkoon eikä koilliseen, kuten jutussa aiemmin luki.

Lähteet: Reuters