5G-teknologian turvallisuus huolettaa sotilaita Suomessa – Ruotsin teollisuusvaikuttaja Ylelle: Tärkeä poliittinen päätös

Puolustusvoimat käyttää ensisijaisesti kotimaisia laitetoimittajia eikä ota kiinalaista teknologiaa kriittiseen infraansa.

5G
5G-teknologiaan perusrtuva tukiasema rakennettiin Etelä-Korean itäisimmälle saarelle joulukuussa 2018.
Myös Etelä-Koreassa on rajoitettu kiinalaisen 5G-teknologian pääsyä markkinoille.AOP

Mobiiliverkon nopeuden jopa satakertaistava 5G on oven takana myös Suomessa, mutta tuleeko digitaalista silkkitietä pitkin myös kutsumattomia vakoilijoita, jotka tarpeen tullen pistävät koko yhteiskunnan sekaisin?

Kyse on Kiinasta. Yhdysvaltojen lisäksi muun muassa Australia, Japani, Intia, Kanada ja lukuisat Euroopan maat ovat asettaneet tai harkitsevat rajoituksia kiinalaisen 5G-teknologian käyttöönotolle. Myös Norjassa (siirryt toiseen palveluun), Suomessa ja Ruotsissa on alettu keskustella kiinalaisen teknologian turvallisuudesta.

– Kiina on aktiivinen monilla aloilla. Olemme tehneet selvityksen, kuinka voimme estää ulkomaiden yritykset häiritä yhteiskunnan keskeisiä toimintoja, sanoo Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist Ylen haastattelussa.

5G:n ympärillä vellova huhumylly turvallisuusuhkista ja kaupallisista eduista ei ole mikään ihme kun katsoo, mihin kaikkeen uusi verkkoteknologia saattaa pystyä. Kyse ei siis ole pelkästään vakoilusta vaan myös siitä, että nopeat verkkoyhteydet osaltaan mullistavat ja nopeuttavat merkittävästi muun muassa liikenteen automatisointia, teollisuustuotantoa ja jopa sairaaloita.

Käytännössä 5G mahdollistaa älykaupungit ja esineiden internetin. Kuluttajalle 5G näkyy myös niin, että puhelut eivät katkeile entiseen tapaan esimerkiksi junassa.

Monissa maissa on herännyt pelko, että 5G-verkkomarkkinoiden haltija pystyy aiheuttamaan sekasortoa, koska tulevaisuudessa yhä useammat laitteet linkittyvät toisiinsa 5G-verkon avulla.

5G-verkosta tulee myös merkittävä osa maanpuolustusta, minkä vuoksi se kiinnostaa myös Puolustusvoimia.

– Kyllä varmasti kiinnostaa, kun on tällainen verkko, missä tekniikka pystyy olemaan puolustusvoimien järjestelmien edellyttämien vaatimusten tasolla. Näitä vaatimuksia ovat esimerkiksi nopeus, tarkkuus sekä toimintakyky liikkeessä, sanoo väitöskirjatutkija Aarne Hummelholm.

Hummelholm on diplomi-insinööri, jolla on pitkä työura Puolustusvoimissa ja siviilipuolella muun muassa turvallisuusviranomaisten tietoliikenneverkkojen arkkitehtuurityössä ja suunnittelussa. Hän valmistelee parhaillaan väitöskirjaa kyberturvallisuudesta älykaupungeissa.

Aarne Hummelholm
Aarne HummelholmYle

Vakoilu ja tukiasemien alasajo

Vakoilusyytteillä on kätevää hillitä kiinalaisten pääsyä maailman 5G-valtiaaksi. Oli syytteissä perää tai ei, joka tapauksessa turvallisuus askarruttaa sekä siviilejä että sotilaita.

Aarne Hummelholm muistuttaa, että mikään tuote ei ole aukoton. Kaikista löytyy haavoittuvuuksia ja aukkoja, jotka voitaisiin välttää vain, jos koko tuotantoketju piirisuunnittelusta ja tuotannosta toimituksiin saakka pystyttäisiin varmistamaan.

– Toimitusketjussa voidaan vaihtaa sopivia laitteita alkuperäisten tilalle. Esimerkiksi kaapeleihin voi upottaa pieniä vakoilujuttuja, jota on jo tehtykin maailmalla.

Lisäksi tulevat vielä koko palveluketju, ylläpitoketju ja alihankinta.

– Eli koko tuotteen elinkaaren turvallisuus pitäisi pystyä analysoimaan ja tarkistamaan, jotta voitaisiin olla varmoja laitteiden tai niillä rakennettujen järjestelmien turvallisuudesta.

Majuri, insinööri Juha Lehto arvioi, että huoli kiinalaisen 5G-verkon turvallisuudesta liittyy juuri vakoiluohjelmiin tai verkkojen etähallintaan kriisiaikana.

– Etänä suoritettavalla 5G-tukiasemien alasajolla voitaisiin kyetä lamauttamaan 2020-luvulla käytännössä koko Suomen toiminnan kannalta kriittinen infrastruktuuri, Lehto vastaa sähköpostilla.

Lehto on pääesikunnassa tietoverkkosektorin hankepäällikkö.

Ilmapuolustus tarvitsee 5G-verkkoja

USAssa Kiinan arvioidaan pyrkivän maailmanlaajuiseen 5G-verkkoon. Viime vuoden marraskuussa Yhdysvaltain siviili- ja sotilasasiantuntijoiden julkaisemassa raportissa (siirryt toiseen palveluun)väitetään, että Kiina on jo lähellä tavoitettaan ja se hallitsisi jo suurta osaa 5G-verkkojen komponenttien ja antennien tuotannosta.

Raportissa arvioidaan, että 5G-verkon haltija pystyy hallinnoimaan koko internetiä.

Miksi sitten 5G-verkko kiinnostaa aseteollisuutta? Vastaus on sama kuin siviilipuolella: tiedonsiirron nopeus.

Hummelholmin mukaan nopea verkko on tärkeä juuri ilmapuolustukselle, missä viiveet ja viivevaihtelut voivat olla hyvinkin haitallisia.

– Ilmapuolustuksessa puolikin sekuntia on pitkä aika.

Majuri, insinööri Juha Lehto arvioi, että 5G on erityisen tärkeä tulevaisuuden sensori- ja asejärjestelmille, vaikka ei se mikään hopealuoti olekaan. Lisäksi 5G mahdollistaa koneoppimisen ja keinoälyn sotilaskäytössä.

– 5G mahdollistaa miehittämättömien järjestelmien, kuten lennokkien, kauko-ohjauksen verkon kautta.

Omissa järjestelmissään Puolustusvoimat käyttää ensisijaisesti kotimaisia tai eurooppalaisia laitetoimittajia. Lehdon mukaan Puolustusvoimien kriittisessä infrastruktuurissa ei käytetä kiinalaisvalmisteisia laitteistoja.

Käytännössä Puolustusvoimat joutuu kuitenkin usein turvautumaan kaupallisten operaattoreiden verkkoihin, joihin Puolustusvoimat rakentaa oman tiedosuojaamisjärjestelmänsä. 5G-verkkoon tulee eri toimijoille omia viipaleita, omansa myös Puolustusvoimille. Joissakin yhteyksissä tästä on käytetty nimitystä taktinen internet.

Marcus Wallenberg
Marcus WallenbergMårten Lampén / Yle

Suuri merkitys teollisuudelle

Ruotsin teollisuuden keskeisin vaikuttaja Marcus Wallenberg näkee, että 5G-teknologialla on suuri merkitys teollisuudelle, koska sitä tarvitaan robottien ja keinoälyn hyödyntämisessä. Myös hän on pannut merkille Kiinan 5G-osaamisen ja ylipäätään uuteen verkkoon liittyvät turvallisuuskysymykset.

– Turvallisuuskysymys on tärkeä kaikille maille, hän sanoo Ylen haastattelussa.

Hänen mukaansa teollisuus toimii sen mukaan, mitä hallituksessa päätetään mutta asia on tärkeä.

– Meidän täytyy ymmärtää, että 5G-kysymys on iso poliittinen päätös, joka tulee eteemme.

Wallenberg on Saabin hallituksen puheenjohtaja ja merkittävä omistaja. Saabin puolustusteollisuus valmistaa muun muassa hävittäjiä, tutkia ja ohjuksia.

Lue myös:

Onko Huawei oikea turvallisuusriski vai osa kauppasotaa? "Vaikea sanoa, koska näyttöä vaikoilusta ei ole"