Merenkulkualalle taas uusi lakonuhka – konepäällystöliitolta koko kauppamerenkulkua ja jäänmurtajia koskeva lakkovaroitus

Liiton mukaan lakkovaroitus on vastareaktio sille, että työnantajat vaativat ulkomaisen työvoiman lisäämistä aluksilla.

lakot
Jäänmurtaja Sisu Suomenlahdella Helsingin edustalla.
Jäänmurtaja Sisu Suomenlahdella Helsingin edustalla.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Suomen Konepäällystöliitto (SKL) kertoo jättäneensä perjantaina koko kauppamerenkulkua ja jäänmurtajaliikennettä koskevan lakkovaroituksen. Lakon on määrä alkaa 9. maaliskuuta.

SKL:n mukaan kyseessä on vastareaktio sille, että työnantajat vaativat ulkomaisen työvoiman lisäämistä aluksilla.

Liitto kertoo, että työnantajia edustava Suomen Varustamot haluaa nostaa ulkomaalaisen työvoiman osuutta 75 prosenttiin alushenkilöstöstä, kun nyt ulkomaisen työvoiman osuus voi olla kolmannes aluksen kustakin henkilöstöryhmästä.

SKL arvioi työnantajan vaatimuksen tarkoittavan vähintään tuhannen merityöpaikan menettämistä. Liiton mukaan työnantajien vaatimus on jumittanut ulkomaanliikennettä koskevat työehtosopimusneuvottelut.

Työehtosopimusneuvottelut koskevat noin 900 työntekijää, jotka työskentelevät merenkulussa alusten konepäällikköinä, konemestareina ja sähkömestareina.

– Jos lakko toteutuu, ulkomaan meriliikenteessä kauppa-alukset ja jäänmurtajat jäävät seisomaan satamiin, kertoo SKL:n toiminnanjohtaja Robert Nyman Ylelle.

Työnantaja vetoaa kansainväliseen kilpailuun

Suomalaiset varustamot tarvitsevat ulkomaisia työntekijöitä pystyäkseen kansainväliseen kilpailuun, sanoo alan työnantajia edustava Suomen Varustamot.

SKL:n väite vähintään tuhannen merityöpaikan menettämisestä ei Suomen Varustamoiden mukaan pidä paikkansa. Sen mukaan työnantajan esityksen ehtona on samalla suomalaisten merenkulkijoiden määrän kasvattaminen ja tavoitteena Suomen lipun alla kulkevien laivojen lisääminen.

Myös merimiehet uhkaavat lakolla

Konepäällystöliiton ilmoituksen jälkeen merenkulkualalla on nyt päällä kaksi lakonuhkaa.

Suomen Merimies-Unioni SMU on uhannut aloittavansa alushenkilökuntaa koskevan työnseisauksen ensi viikon perjantaina, jos sopua alan työehdoista ei synny.

Tässä työriidassa on kyse ulkomaanliikenteen matkustaja-aluksia, kauppa-aluksia sekä jäänmurtajia koskevien työehtosopimusten solmimisesta. Työriidan sovittelua jatkettiin perjantaina.

Juttua päivitetty kello 16.53: Lisätty Suomen Varustamojen kanta.

Lue myös:

Ulkomaanliikenteen matkustaja-aluksia, kauppa-aluksia ja jäänmurtajia koskevassa työriidassa ei sopua