1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Oulu

Oulun Nallikarissa kilpaillaan lumenveistossa – "Eksotiikka vetää tänne"

Kilpailuun tulijoita olisi ollut moninkertainen määrä, kuin mitä pystyttiin ottamaan. 

Kuva: Paulsu Markkula / Yle

Oulun Nallikarin lumenveistokilpailu kiinnostaa maailmalla.

Viime vuoden kolme parasta ovat mukana myös tänä vuonna, minkä lisäksi järjestäjät valitsivat kilpailuun seitsemän joukkuetta. Tulijoita olisi ollut kuitenkin moninkertainen määrä.

Toista kertaa järjestettävä kilpailu huipentuu sunnuntaina parhaiden palkitsemiseen.

Oulu ja Nallikari houkuttelee veistäjiä monesta syystä. Kilpailun johtaja Janne Andbergin mukaan kaiken pitää olla lähellä, että kilpailijat pystyvät keskittymään itse asiaan.

– Nallikarissa on todella hyvät palvelut ja hyvä tunnelma. Lisäksi lentokenttä on lähellä. Eksotiikka vetää tänne, Andberg listaa.

Lumenveistokilpailun antia voi katsella Yle Pohjois-Suomen uutisissa Yle TV1:ltä perjantaina kello 18.22.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)