Venäjä tutkii väitteet Jehovan todistajien raa'asta kidutuksesta

Viranomaiset ovat päättäneet tutkia väiteet kidutuksista, koska ”mediassa julkaistut tiedot asiasta ovat aiheuttaneet levottomuutta.” 

Jehovan todistajat
Jehovantodistajien julkaisuja.
Jehovan todistajien julkaisuja.Jeffrey Blackler / AOP

Venäläisviranomaiset kertovat tutkivansa väitteitä, joiden mukaan Jehovan todistajien jäseniä kidutettiin raa’alla tavalla tässä kuussa Siperiassa.

Jehovan todistajien mukaan toistakymmentä ihmistä pidätettiin toissa perjantaina Surgutin kaupungissa Länsi-Siperiassa. Pidätetyt vietiin tutkintakomitean paikalliseen päämajaan, jossa he ovat kertoneet joutuneensa äärimmäisen raa'asta kidutuksen kohteeksi.

Uskonliikkeen jäsenet ovat kertoneet, että heitä piestiin, heidän päähänsä laitettiin pussi, jonka suu teipattiin kaulan ympärille umpeen. Pidätetyt riisuttiin alasti, valeltiin vedellä ja sen jälkeen heille annettiin sähkösokkeja lamautusaseilla.

Kidutuksen kerrotaan kestäneen kaksi tuntia. Osa pidätetyistä on edelleen vangittuina.

Tutkintakomitea on kiistänyt väiteet kidutuksista. Viranomaiset ovat päättäneet kuitenkin tutkia väiteet, koska ”mediassa julkaistut tiedot asiasta ovat aiheuttaneet levottomuutta.” Asiasta kertoo venäläinen uutistoimisto Interfax.

Venäjä kielsi kaiken Jehovan todistajien toiminnan huhtikuussa 2017, koska järjestöä pidettiin äärimielisenä. Jehovan todistajien jäseniä on vainottu ja heidän omaisuuttaan on rikottu, mutta aiemmin ei ole tullut tietoon fyysistä väkivaltaa.

Helmikuun alussa maailmalla nostatti vastalauseita tanskalaisen Jehovan todistajan Dennis Christensenin saama kuuden vuoden vankeustuomio Venäjällä.

Lähteet: AP, Interfax