THL: Huumeiden kokeilu ja käyttö yleistyvät – joka neljäs kokeillut kannabista

Useimmin suomalaiset ovat kokeilleet kannabista. Nuorista aikuisista laittomia huumeita on kokeillut lähes puolet.

Kotimaa
Ihminen polttaa kannabista tai tupakkaa kadulla
Jani Aarnio / Yle

Huumeiden kokeilu ja käyttö yleistyvät Suomessa edelleen, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL (siirryt toiseen palveluun).

Viime syksynä kerätyn kyselyaineiston (siirryt toiseen palveluun) mukaan yhä useammalla suomalaisella on omakohtaista kokemusta huumeista. Yleisimmin käytetty huume on kannabis. Sitä on kokeillut elämänsä aikana noin joka neljäs suomalainen.

Nuorista aikuisista laittomia huumeita on kokeillut lähes puolet.

Myös muun muassa amfetamiinin, ekstaasin ja kokaiinin kokeilut ovat yleistyneet aiemmasta, vuonna 2014 tehdystä kyselystä. Sen sijaan kuntodopingin käyttö on pysynyt 2010-luvulla tasaisena.

Kyselyyn vastasi reilu 3 200 ihmistä.