Laura Kolehmainen yrittää ilmastoveivata Suomesta maailman ilmastojohtajan: "On ihan piipertelyä saarnata kulutusvalinnoista köyhille"

Ilmaston muuttajat, osa 2/4: Laura Kolehmaisen mielestä kansalaisen paras ilmastoteko on vaikuttaa päättäjiin.

ilmastonmuutos
Laura Kolehmainen, Helsinki, 15.03.2019
Antti Haanpää / Yle

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

IPCC:n raportti läsähti tajuntaan jotenkin eri tavalla kuin ennen.

Laura Kolehmainen

"Lokakuussa 2018 koin ilmastoherätyksen.

Ilmastonmuutos on huolestuttanut minua jo pitkään, mutta sillä kertaa IPCC:n raportti läsähti tajuntaan jotenkin eri tavalla kuin ennen. Tuli olo, että nyt pitää tehdä jotain, jos halutaan joskus tehdä jotain.

Siihen aikaan puhuttiin paljon politiikan supervuodesta 2019. Samana vuonna on kahdet vaalit ja Suomi toimii EU:n puheenjohtajamaana.

Aloin funtsia asiaa ja tajusin, että tässä on kerrankin tilaisuus ohittaa se iänikuinen keskustelu, jonka mukaan pieni Suomi ei voi tehdä mitään, koska kiinalaiset ja intialaiset saastuttavat niin paljon. Nyt on ainakin nimellisesti mahdollisuus johtaa yhtä maailman isoimmista saastuttajista ja ilmastonmuutoksen mahdollisista ratkaisijoista.

Lokakuussa päätin perustaa kampanjan. Sen jälkeen kaikki on tapahtunut supernopeasti. Kysyimme kavereiden kanssa Fingolta ja ympäristöministeriöltä, miten ilmastopolitiikkaan vaikutetaan. Menin ilmastomarssille ja peruin sukupäivälliset.

Ajattelin, että on siistiä alkaa tehdä isoa kunnianhimoista projektia, jolla on pienet mahdollisuudet onnistua.

Laura Kolehmainen, Helsinki, 15.03.2019
Laura Kolehmaisen mielestä Suomen pitää vaatia tiukkaa ilmastopolitiikkaa.Antti Haanpää / Yle

Kulutusvalinnoista saarnataan myös tyypeille, joilla ei ole massia tai resursseja muokata elämäänsä kestävämmäksi.

Laura Kolehmainen

Tärkein tavoitteemme on se, että Suomen pitää ajaa 1,5 asteen tavoitetta tiukasti EU:ssa. Haluamme sen myös seuraavaan hallitusohjelmaan. Haluamme, että Suomi on tulevaisuudessa globaali ilmastojohtaja ja aloittaa sen olemalla ilmastojohtaja tänä vuonna EU:n puheenjohtajakaudella.

Suomi päättää lähes kaikkien neuvoston kokousten agendat, joten ilmastotavoitteiden päivittäminen on mahdollista. Suomessa voitaisiin myös järjestää ilmastohuippukokous.

Kansalaisen tärkein ilmastoteko on vaikuttaa päättäjiin.

Viime lokakuuhun asti Suomessa keskityttiin siihen, miten kaikki voivat yksilöinä pienentää hiilijalanjälkeään. Se on ihan lillukanvarsia ja piipertelyä.

Kulutusvalinnoista saarnataan myös tyypeille, joilla ei ole massia tai resursseja muokata elämäänsä kestävämmäksi. Kahdentoista vuoden aikana yhteiskunnan perustat on ajateltava uusiksi. Tarvitaan yhteiskunnan transformaatio siihen, että vähäpäästöisempi vaihtoehto on default.

Yhteiskuntaa halukkaimpia rakentamaan ovat nuoret, koska he eivät vielä muutenkaan tiedä, miten he tätä elämää rupeaisivat elämään. Siksi meidän vetoomuksemme saa allekirjoittaa, vaikka olisi alle 18-vuotias.

On mahdoton uskoa siihen, että tarvittava muutos tulisi.

Laura Kolehmainen

Eniten minua ahdistaa massan hitaus. Suomalaisessa politiikassa keskustelu ilmastonmuutoksesta on eturyhmien välistä neuvottelua siitä, kenen pitää maksaa kustannukset. Kaikesta paistaa läpi, ettei kunnianhimon taso ole riittävä. On mahdoton uskoa siihen, että tarvittava muutos tulisi.

Viime aikoina on alkanut näyttää siltä, että Ilmastoveivi saattaa onnistua.Samalla olen alkanut potea hiipivää tunnetta siitä, ettei tämäkään ole tarpeeksi.

Vaikka onnistuisimme täydellisesti, tuho tulee.

Mutta ei se tarkoita, että heitän pyyhkeen kehään ja hanskat tiskiin ja lähden Balille. Minulla on ehkä vähän kornisti sellainen ajatus, että haluan ainakin ajatella, että olen tehnyt kaikkeni, vaikka sitten kävisikin kehnosti."

Laura Kolehmainen, Helsinki, 15.03.2019
Laura Kolehmainen ei ole valmis luovuttamaan, vaikka urakka tuntuu joskus ylivoimaiselta.Antti Haanpää / Yle

Ilmastoveivi2019-vetoomuksen voi lukea ja allekirjoittaa täällä: https://www.ilmastoveivi2019.fi/ (siirryt toiseen palveluun)

Lue myös:

16-vuotias Atte Ahokas on perjantaisin lakossa: "Poliitikot ovat epäonnistuneet ja pettäneet meidän sukupolvemme"

Antero Vartia tajusi, ettei ilmastonmuutosta ratkaista politiikalla – "Asiat voivat mennä niin pahasti pieleen, ettei ihmiskuntaa enää ole"

Lasse Nordlund on elänyt 30 vuotta omavaraisena keskellä metsää ja tehnyt kengätkin itse: "Isoin pala on pysyä henkisesti tasapainossa"