Vauvalla on persoonallisuus jo syntyessään – vanhempia opastetaan yksilölliseen hoitoon Keski-Suomen keskussairaalassa

Vahvasti Vanhemmat Mukaan -koulutus on lähtenyt liikkeelle Turun yliopistollisesta sairaalasta.

vauvat
Keskonen äitinsä sylissä.
Jaana Polamo / Yle

12 päivän ikäinen Onni otti ennakkoa elämään ja syntyi 6 viikkoa etuajassa. Nyt hän opettelee elämänsä ensihetkiä vanhempiensa hellässä huomassa.

– Rauhallinen kaveri. En ole vielä itse oikein saanut kuulla, että miten hermostuisi ja itkisi, sanoo isä Toni Pekkola.

– On niin pieni, että käsittely ja kaikki vaatii opettelua, sanoo äiti Marja Olli.

Viime lokakuussa alkanut Vanhemmat Vanhvasti Mukaan -koulutus on tarjonnut Pekkolalle, Ollille ja muille vastasyntyneiden vauvojen vanhemmille tukea oman vauvansa yksilölliseen hoitoon Keski-Suomen keskussairaalassa.

– Mietitään mistä lapsi tykkää ja mistä ei, haastatellaan vanhemmat, kysellään perheestä. Kaikki tähtää turvalliseen kotiutukseen ja siihen, että täältä saisi mukaan mahdollisimman hyvät eväät vanhemmuuteen, sanoo sairaanhoitaja Heli Pihlainen Keski-Suomen keskussairaalasta.

Koulutuksessa hoitohenkilökunta auttaa vanhempia tunnistamaan oman vauvansa persoonallisuuden piirteet ja tietämään miten vauvaa tulisi käsitellä.

– Jokainen lapsi on omanlaisensa. Yksi tarvitsee vaikka vähän enemmän läheisyyttä, toinen inhoaa olla ilman vaatteita. Me pyrimme etsimään, että miten hänellä olisi mahdollisimman hyvä olla, Pihlainen kertoo.

Vahvasti Vanhemmat Mukaan -koulutus on aloitettu lokakuussa keskussairaalan synnytys- ja lastenosastoilla ja koulutus laajenee myös lääkäreihin ja hoitohenkilökuntaan, jotka työskentelevät synnytyssalissa, naisten- ja vastasyntyneiden osastoilla.