Yksi Suomen harvoista ammattimetsästäjistä karttaa goretexia ja kutsuu itseään luonnonsuojelijaksi: “Vain kirkkomaa erottaa minut metsästä”

Metästäjiä on runsaat 300 000, mutta vain harvat elävät sillä. Yksi heistä on pienpetoja pyytävä Juha Mäkimartti.

metsästys
Juha Mäkimartti moottorikelkan päällä
Juha Mäkimartti saalistaa ammatikseen petoja Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Jutta Huovinen / Yle

Kolmimetriset metsäsukset on kiinnitetty moottorikelkan toiselle sivulle. Ne ovat mukana aina, kun ammattimetsästäjä Juha Mäkimartti aloittaa työpäivänsä.

– Arktisessa luonnossa kelkka on hyvä vehje. Sillä pääsee kauas, mutta sillä pääsee myös kauas kiinni. Sivakat on mukana sitä varten, että metsästä tullaan pois ehjin nahoin, sanoo Juha Mäkimartti.

Mäkimartti on lähtenyt varhain aamulla kotipihasta Keminmaan Liedakkalan kylästä ja oikaissut jokitörmältä Kemijoen jäälle. Mäkimartin ammatissa työpäivän pituudesta ei ole aina tietoa, sillä erämiehen avokonttorissa saattaa venähtää pimeän tuloon asti, jos vastaan tulee tarpeeksi houkuttelevat lumijäljet.

Tänään työpäivä on alkanut jo aamuyöstä, sillä Mäkimartin omistamaan kenneliin on syntynyt hiljattain kymmenen koiranpentua.

– Kellokortin olen leimannut tänään vartin yli neljä, kun aloin hoitaa koiranpentuja ja lämmitin samalla leivinuunia.

Ammattipyytäjän vieressä omaa kelkkaa ajaa aviopuoliso Susanna Mäkimartti, jonka kanssa hän on pitänyt yhtä 40 vuotta. Viimeiset kymmenkunta vuotta pariskunta on myös metsästänyt yhdessä. Kiinteä osa jahtiporukkaa on myös kettuterrieri Una, mutta yhtä hyvin sen tilalla voisi olla suomenpystykorva tai joku koiratarhassa olevista amerikan kettukoirista.

Juha ja Susanna Mäkimartti sylissään Una-koira
Juha ja Susanna Mäkimartti sekä kettuterrieri Una ovat tiivis kolmikko.Jutta Huovinen / Yle

Se mitä pyydetään, ratkaisee mukaan pääsevän koirarodun. Onko tarkoitus pyytää pienpetoja, riistaeläimiä vai metsäkanalintuja.. Kolmevuotiaan Unan kaulassa on GPS-panta, josta koira tietää olevansa töissä. Se on nostanut kuonon pystyyn ja istuu kelkassa komeasti isännän edessä. Vaikeakulkuisessa maastossa koiran paikka on omassa kuljetuslaatikossa, mutta nyt se on nostanut tassunsa isännän hylkeennahkakintaiden päälle.

– Olemme opettaneet kaikki koirat pienestä pitäen niin, että matkaa voidaan tehdä yhtä hyvin moottorikelkalla, mönkijällä tai autolla ja maastossa voidaan olla koko päivä, sanoo Mäkimartti.

Mäkimartti on matkalla tarkastamaan supikoiralle viritetyn pyydyksen, joka laukesi viime yönä. Tieto loukun laukeamisesta kilahti sähköpostiin edellisenä yönä. Tarkoituksena on ujuttaa supikoiran kaulaan seurantapanta, joka on varustettu kahta eri tekniikkaa hyödyntävällä lähettimellä.

– Lapissa on tällä hetkellä viidestä kymmeneen supikoiraa, jotka olen pannoittanut. Sen sijaan Ruotsin puolella pantasupia on enemmän, koska siellä seurantaan käytetään enemmän rahaa.

Pienpedot, suurpedot ja metsäkanalinnut – kaikki kelpaa pyydettäväksi

Valtaosa 56-vuotiaan Juha Mäkimartin tuloista tulee supikoirapyynnistä ja siihen liittyvästä koulutuksesta sekä opastuksesta. Pelkästään turkiseläimet eivät riitä turvaamaan elantoa nykypäivänä, vaikka lajikirjo olisi kuinka monipuolinen.

Mäkimartti pyytää pienpetoja, riistaeläimiä ja metsäkanalintuja, mutta kaikkeen aika ei riitä. Hirvimetsällä hän ei ole käynyt enää vuosiin ja vähemmälle on jäänyt myös karhu- ja susijahti Itä-Suomessa.

– Jos olisin lähtenyt myös hirvenpyyntiin, se olisi tarkoittanut taas paria uutta koiraa eikä vaimo olisi välttämättä tykännyt lauman kasvattamisesta, naurahtaa Mäkimartti.

Sudenpyynnistä hän kertoo luopuneensa osittain sen vuoksi, että jahti herättää niin paljon tunteita. Kokenutta pyytäjää harmittaa sekin, että koiria käytetään susijahdissa aiempaa vähemmän.

Juha Mäkimartti ja koiraveljekset
Metsästystilanteessa omistajakaan ei erota näitä veljeksiä toisistaan. Mäkimartin amerikankettukoirat ovat saaneet muulta seurueelta leikkimielisen nimen hulttioveljekset.Jutta Huovinen / Yle

Metsästämään Mäkimartti lähtee aina koiran kanssa. Hän uskoo, että innostuminen amerikankettukoirista ja niiden kasvatuksesta viitoitti tietä ammattipyytäjäksi. Aluksi hän koulutti metsästäjiä ilman korvausta pienpetopyyntiin, mutta 2000-luvun alussa Ruotsin Metsästäjäliitto palkkasi hänet vuodeksi supikoirajahtiin ja opettamaan vieraslajin pyyntiä muillekin metsästäjille.

Tämän jälkeen ei mennyt enää kauan, kun Suomen riistakeskus palkkasi Mäkimartin yhteispohjoismaisen supikoirahankkeen kenttätyöntekijäksi Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteisrahoituksella. Mäkimartin ja satojen vapaaehtoisten metsästäjien tavoitteena on estää supikoiran leviäminen Lapin kautta naapurimaihin Ruotsiin ja Norjaan. Vuosien urakointi on tuottanut tulosta, sillä supikoiraa tavataan Ruotsissa lähinnä vain Perämeren rannikkoseudulla.

Suomen riistakeskuksen mukaan vapaaehtoisia tarvitaan yhä eikä pyyntiä ole vara löysätä, sillä supikoira on nopea leviämään ja synnyttää kerralla useita poikasia. Suomen Metsästäjäliitossa uskotaan, että supikoiraa saadaan tuskin hävitettyä Etelä-Suomesta, mutta toiveissa on hillitä kannan kasvua.

– Erityisesti Etelä-Suomessa supikoiran pyyntiä pitäisi keskittää aroille alueille kuten saaristoluontoon ja kosteikkoihin, sanoo Mäkimartti.

EU on määritellyt supikoiran nykyään haitalliseksi vieraslajiksi ja Suomessa on vireillä lakimuutos, joka tekisi supikoiran pyynnistä aiempaa vapaampaa. Se ei olisi enää riistaeläin vaan sitä voisi pyytää ilman metsästyskorttia. Lisäksi pyynnissä olisi sallittua käyttää uusia välineitä kuten pimeänäkölaitteita tai peilejä.

Voiko ammattimetsästäjä olla myös luonnonsuojelija?

Ammattimetsästäjä Juha Mäkimartti kutsuu itseään luonnonsuojelijaksi, koska hänen työnään on poistaa Suomen luontoon kuulumaton supikoira ja estää sen leviäminen naapurimaihin. Suomessa Mäkimartin kaltaisia ammattipyytäjiä on harvassa, sillä useimmiten alan ammattilaiset ovat riistanhoitajia tai monessa mukana olevia eräpalveluyrittäjiä.

Pyytämänsä turkiseläimet Mäkimartti hyödyntää itse tai käy niistä vaihtokauppaa muiden metsästäjien kanssa. Kotona pyyntiretkien tulos näkyy esimerkiksi lattiaa peittävinä taljoina ja keskellä olohuonetta on keinutuoli, joka on verhottu ilveksen taljalla tassuja myöten. Aikaisemmin Susanna on ommellut turkiksia myyntiin ja omaan käyttöön, mutta nyt se on perheen vävypojanvastuulla.

– Kaikki mitä tapetaan, se myös hyödynnetään ja näin pitäisi tehdä kaikkien metsästäjien, sanoo Mäkimartti.

Iso osa hänen työtään on erä- ja riistatietouden levittäminen lapsille ja nuorille joko koulujen tai erilaisten tapahtumien kautta. Kettulakkiin ja hylkeennahkasta tehtyyn anorakkiin pukeutunut mies, on vaikuttava näky tullessaan koululuokkaan. Ihmetystä keräävät yleensä myös mukana olevat eläinten taljat ja saaliseläimet.

Kartalla näkyy pannoitettujen supikoirien sijainteja
Seurantapannalla varustetut supikoira ohjaavat metsästäjät luokseen.Jutta Huovinen / Yle

Seurantapanta välittää tietoa eläimen liikkeistä ja lämpötilasta

Maastossa loukkuun jääneen supikoiran pannoittaminen käy Mäkimartilta ja hänen vaimoltaan nopeasti. Ammattipyytäjä ujuttaa supikoiran kaulan ympärille muovisilmukan, joka on pitkän teräsvarren päässä. Näin hän saa loukun perimmäisessä nurkassa olevan eläimen käsiinsä ja ottaa siitä napakan niskaotteen.

– Nyt otan supikoiran ulos loukusta mahdollisimman varovasti ja laitan kaulaan GPS-pannan. Laitan sen kiinni ruuveilla ja huolehdin, että panta ei tule liian tiukasti eläimen kaulan ympärille, sanoo Mäkimartti.

Juha Mäkimartti pannoittaa supikoiraa
Seurantapanta hyödyntää gps- ja vtf-tekniikkaa. Se laitetaan kiinni muutamalla ruuvilla eläimen kaulaan. Riikka Rautiainen / Yle

Seurantapanta on varustettu GPS- ja VHF-tekniikalla, joten supikoiran liikkumista seurataan tietokoneen ja peilauslaitteen avulla.

– Seurantapannan kautta saan tietoja myös lämpötilasta, joka yhdistettynä supikoiran liikkumiseen kertoo minulle, milloin se on löytänyt kumppanin ja rauhoittunut paikoilleen, sanoo Mäkimartti.

Ennen kuin supikoira lasketaan takaisin luontoon, testataan pannan toimivuus.

– Tämä on nyt sitten juudassupikoira, sillä sen tarkoituksena on opastaa meidät kumppaninsa luokse, jolla on metsästäjän kohdatessaan huonompi tuuri.

Hiihtäminen näädän perässä on suosikkipyyntiä

Ammattimetsästäjän työpäivät ovat vaihtelevia ja niiden kulku voi muuttua yhdessä silmänräpäyksessä. Tällä kertaa Mäkimartin pariskunta pannoittaa vain yhden supikoiran ja palaa sen jälkeen kotiin.

Aivan kodin lähimaastossa on useampia kokemista odottavia pyydyksiä. Lisäksi kodinhoitohuoneessa päivittäistä huolenpitoa on vailla kymmenen koiranpentua. Osa niistä on jo myyty eteenpäin ja Susannan mielestä lopuillekin täytyy löytyä ostaja. Varsinaiset koiratarhat sijaitsevat vanhassa navetassa, joka sijaitsee Mäkimartin lapsuudenkodin pihalla kivenheiton päässä nykyisestä kodista.

Koiranpentuja
Kymmenen amerikankettukoiran parissa riittää työtä ennen kuin kasvattaja luovuttaa ne eteenpäin.Jutta Huovinen / Yle

Kotipihalle kelkalla kaartava Mäkimartti ihmettelee välillä itsekin, miten pientilallisen pojasta, jonka perheessä ei metsästetty, tuli ammattipyytäjä.

– Pääsin metsälle kylän miesten mukana ja he opettivat minulle erätaitoja, sillä isällä ei ollut koskaan aikaa metsästämiselle. Kyllä on niin, että vain kirkkomaa erottaa minut metsästä.

Kokenut erämies nauttii kaikkein eniten näädän pyynnistä hiihtäen. Tällöin koiralaumasta mukaan valikoituu suomenpystykorva.

– Rinnastan näädän pyynnin lohensoutuun, sillä molemmissa kamppailu voi kestää tuntikausia. Näädän perässä saattaa joutua hiihtämään päivän ajan. Sen pyynti opettaa ennen kaikkea nöyryyttä, koska metsästä pitää jaksaa tulla myös pois, kuvailee Mäkimartti.

Metsästäjäliiton mukaan näädän pyynnin hallitsevat yleensä vain taitavimmat eränkävijät. Näätä on Suomen arvokkain pienpeto, mutta rahan toivossa sen perässä ei kannata hiihtää. Tänä talvena näädästä on maksettu parikymmentä euroa kappaleelta, kun vielä muutama vuosi sitten siitä maksettiin 50 euroa.

Tällä reissulla Mäkimartin ei tarvinnut turvautua perinteisiin metsäsuksiin, mutta lunta on ollut tänäkin talvena Lapissa niin paljon, että hän ei lähde pihalta ilman kelkkaan köytettyjä suksia.

Perinteisiin Mäkimartti luottaa pitkälti myös pukeutumisessaan. Kelkkahaalarin hän kelpuuttaa ylleen, mutta kuoriasut, goretexit ja untuvatakit jäävät hänen osaltaan kauppaan.

– Pakkasilla pidän sarkapukua, jonka alla on villakerroksia tarpeen mukaan ja käteen laitan turkiskinttaat, sanoo Mäkimartti.

Jos ammattimetsästäjä haluaa puolisonsa kanssa jäädä yleisön mieleen esimerkiksi erilaisissa tapahtumissa, he pukeutuvat ketusta ja hylkeistä tehtyihin turkiksiin.

– Poliisilla ja palomiehillä on virka-asu ja olen ajatellut, että sarkapuku ja turkikset ovat minun univormuni.

Juha Mäkimartti kiikkutuolissa kotonaan.
Tunnustusta on tullut myös omilta, sillä lappilset metsästäjät ovat valinneet Juha Mäkimartin vuoden erämieheksi.Jutta Huovinen / Yle