Siniset seisoo sote-uudistuksen takana – Simon Elo: "Sinisten kuuppa kestää"

Kolme sinisten kansanedustajaa ilmoitti eilen, ettei pysy soten valinnanvapauden takana. Kokoomuksen Orpo ei voi hyväksyä valinnanvapauden irrottamista sote-kokonaisuudesta.

sote-uudistus
Sinisen tulevaisuuden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo ja työministeri Jari Lindström (oik.) eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 19. joulukuuta.
Sinisen tulevaisuuden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo ja työministeri Jari Lindström (oik.) eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 19. joulukuuta.Jussi Nukari / Lehtikuva

Sinisten eduskuntaryhmä kävi tiistaina läpi kantaansa ja tuntojaan aikataulupaineissa tempoilevan sote-uudistuksen etenemisen suhteen. Keskustelu oli rapsakka, kuvaili eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo.

Lopputulemana ryhmä päätti tukea uudistusta yleensä, sekä mietinnön valmistumista myös sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

– Kannatamme sote- ja maakuntauudistusta. Toistan, kannatamme sote- ja maakuntauudistusta, kertoi Elo tiedotustilaisuudessa eduskunnassa.

Elo lisäsi, että ryhmä on samaa mieltä Vesa-Matti Saarakkalan kanssa siitä, että valinnanvapausmalli sisältää ongelmia.

Ryhmä haluaa kuitenkin katsoa ensin, millainen lakimietinnöstä tulee. Uusi ryhmäkokous pidetään, mikäli laki etenee eduskunnan lopulliseen kyllä-ei -äänestykseen. Tässä kokouksessa linjattaisiin sinisten ryhmäkurista.

– Selvää on, että sinisten kuuppa kestää. Vanhat puolueet ovat yrittäneet sote-uudistusta 15 vuotta, ilman tuloksia, Elo perusteli.

– Pakka ei ole levällään sen enempää kuin kokoomuksellakaan, Elo kuvaili aamulla ennen tapaamisen alkua.

Saarakkala: En ole sitoutunut valinnanvapausmalliin

Syynä ryhmän ylimääräiseen "kriisikokoukseen" oli se, että ratkaisevassa sote-valiokunnassa istuva sinisten Vesa-Matti Saarakkala ilmoitti eilen, ettei aio äänestää valinnanvapausmallin puolesta.

Saarakkala toisti tiistaina epäilynsä sote-paketin kohtalosta. Korjaustarpeet ovat Saarakkalan mukaan niin isoja, että lisäpäivätkään eivät auta.

– On mahdotonta nähdä, että niitä muutamassa päivässä saataisiin tehtyä, ja ehkä lisäpäivätkään ei siihen auta.

Saarakkala itse ei tue valinnanvapausmallia.

– Jos valinnanvapaudesta lähdetään äänestämään jossain vaiheessa prosessia, siihen en ole sitoutunut. Siitä vähintään pidättäydyn.

Simon Elon mukaan Saarakkala pidetään valinnanvapausvastusteluistaan huolimatta kuitenkin istumassa sote-valiokunnassa, koska tämä on sitoutunut edistämään mietinnön valmistumista.

– Jos tullaan siihen vaiheeseen, että täytyy ottaa viimekätisesti kantaa valinnanvaputeen, minäkin istun siellä (sosiaali- ja terveysvaliokunnassa) varajäsenenä, Elo sanoi.

Maanantaina Saarakkalan jälkeen epäilynsä toivat julki myös sinisten kansanedustajat Pentti Oinonen ja Martti Mölsä.

Kokouksessa ryhmä kävi läpi perustuslakivaliokunnan perjantaisen lausunnon sekä hallituksen tänään antamaa vastinetta.

Orpo STT:lle: Ei voi hyväksyä valinnanvapauden irrottamista sotesta

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo totesi tiistaiaamuna, että valinnanvapauden irrottaminen sote- ja maakuntauudistuksesta on tässä aikataulussa lähes mahdotonta, koska se on niin keskeinen osa sote-uudistuksen kokonaisuutta.

– Käsittääkseni se on niin syvälle rakennettu sosiaali- ja terveyspalvelujen uuteen rakenteeseen, että sitä itsessään on hyvin vaikea ottaa pois ja itse asiassa en voi sitä (valinnanvapauden poistoa) edes hyväksyä, Orpo sanoo.

Orpon mukaan sellaisia osia voi jäädä tekemättä, jotka eivät ole lakipaketin ytimessä. Julkisuudessa sellaisiksi on luonnehdittu muun muassa niin sanottu "maku2", johon kuuluu maataloushallintoon, vesiensuojeluun ja kasvupalveluihin liittyviä lakeja.

Klo 12.31 lisätty Petteri Orpon kommentti