Kari Enqvistin kolumni: Katolisen kirkon seksikriisit näyttävät mitä tapahtuu kun uskonnollinen valta ja seksi sekoittuvat

Kristinuskon erityispiirre on synnintunnossa piehtarointi. Seksi on väärin ja vaatii kieltoja. Kirkkoa tuntuu kiinnostavan vain se, miten seksihalut parhaiten kielletään, kirjoittaa Kari Enqvist.

roomalaiskatolinen kirkko
Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018
Antti Haanpää

Katolinen kirkko on maailman mahtavin uskonnollinen instituutio. Ranskalaisen sosiologin Frédéric Martelin upouuden kohukirjan mukaan se on myös maailman väkilukuisin homoyhteisö. Teoksen nimi on ytimekäs ”Sodoma”.

Martel on tehnyt neljä vuotta kenttätutkimusta (siirryt toiseen palveluun) sekä Vatikaanissa että kymmenissä maissa. Hän väittää, että tukahdutettu homoseksuaalisuus on avain katolisen kirkon ymmärtämiseen viime vuosikymmeninä.

21. helmikuuta Vatikaanissa alkoi paavi Franciscuksen koolle kutsuma huippukokous. Paikalle kerääntyi satayhdeksänkymmentä korkeaa kirkonmiestä ympäri maailmaa pohtimaan katolisen kirkon pedofiliaskandaaleja.

Edellinen vuosi on ollut katolisen kirkon kannalta häpeällinen. Uusia lasten hyväksikäyttötapauksia on tullut ilmi tuhansia. Helmikuun alussa paavi tuli paljastaneeksi, että on myös pappeja, jotka ovat raiskanneet nunnia ja pitäneet näitä suoranaisessa seksiorjuudessa.

Silmien ummistaminen tuntuu olevan yhtä kiinteä osa Vatikaania kuin Pietarinkirkko.

Lisäksi julkisuuteen ovat vuotaneet salassa pidetyt ohjeet, joiden mukaan isäksi tulleen papin tulisi luopua pappiudestaan ja omistautua lapsensa kasvatukselle. On vaikea ymmärtää, miksi moinen ohje pitäisi kätkeä, mutta silmien ummistaminen tuntuu olevan yhtä kiinteä osa Vatikaania kuin Pietarinkirkko.

Tämä onkin Martelin pääargumentti. Homoseksuaalisuus ei liity mitenkään pedofiliaan, mutta Vatikaanin pappien homoseksuaalisuuden piilottelu on Martelin mukaan luonut salailun kulttuurin, jossa mitään ei tunnusteta. Tieto seksuaalisista väärinkäytöksistä lakaistaan maton alle.

Paavi Franciscuksenkaan paperit eivät ole täysin puhtaat.

Esimerkkinä tahrasta on lasten ja aikuisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu yhdysvaltalaiskardinaali Theodore McCarrick, jolta helmikuussa viimein riistettiin pappisoikeudet. Hän on ensimmäinen seksirötösten vuoksi erotettu kardinaali milloinkaan.

Metoo-liikehdintä on paljastanut, miten helposti vallan ja seksuaalisen halun cocktail tulehtuu.

Todisteita McCarrickia vastaan oli esitetty jo 1990-luvulta alkaen. Peräti kolmen kardinaalivaltiosihteerin eli Vatikaanin ulkoministerin uskotaan olleen tietoisia hänen puuhistaan. Edellinen paavi asetti lopulta rajoituksia miehen toiminnalle, mutta paavi Franciscus kumosi ne. Nyt paavia syytetään vakavan asian vähättelystä.

Metoo-liikehdintä on paljastanut, miten helposti vallan ja seksuaalisen halun cocktail tulehtuu. Uskonnollisen vallan ja seksin sekoitus on erityisen myrkyllinen.

Uskonnollinen auktoriteetti ei nimittäin perustu rahaan, urheilusuorituksiin tai lavakarismaan. Se nojaa kuvitelmaan tuonpuoleisesta, kaikkivaltiaasta voimasta. Uskonnollinen johtaja on tuon kuvitellun voiman edusmies. Ja kuten tiedetään, suomalaisissakin uskonnollisissa liikkeissä (siirryt toiseen palveluun)nämä edusmiehet ovat tehneet törkeyksiä.

Selibaattisääntö on sekä järjetön että luonnonvastainen. On vaikea nähdä, miten siitä voisi seurata mitään hyvää.

Kristinuskon erityispiirre on synnintunnossa piehtarointi. Seksi on väärin ja vaatii kieltoja. Katolisten pappien selibaattia perustellaankin eräänlaisella synnittömyydellä: papilla on jo ikään kuin toinen jalka valmiiksi taivaassa. Mutta selibaattisääntö on sekä järjetön että luonnonvastainen. On vaikea nähdä, miten siitä voisi seurata mitään hyvää. Ilmeistä on, että siitä on seurannut paljon pahaa.

Alkukirkon papit saivat olla naimisissa. Viralliseksi säännöksi selibaatti nostettiin vasta vuoden 1139 kirkolliskokouksessa. Paavi Franciscus on itse asiassa vihjannut, että siitä voitaisiin luopuakin.

Ja miksipä ei. Aika ja maailmankuvan muutokset ovat ajaneet monien peruskristillisinä pidettyjen uskomusten ohitse. Ei ole kauan siitä, kun kirkon mielestä orjuus oli aivan normaali, luonnonjärjestyksen mukainen olotila. Nykyään edes moni pappi ei usko ruumiin ylösnousemuksen kaltaisiin oppeihin, joiden alkusynnyn voi ymmärtää ihmiskunnan aamuhämärällä mutta jotka nykytiedon valossa ovat tolkuttomia.

En ole uskonnollinen, mutta en silti toivo pahaa katoliselle kirkolle. Kaikilla kirkoilla olisi mahdollisuus toimia moraalisina kompasseina ellei niiden oma magneettinen pohjoisnapa olisi hukassa. Niitä tuntuu kiinnostavan vain se, kuka makaa kenenkin kanssa ja miten seksihalut parhaiten kielletään.

Seurauksena on maailmanlaajuinen ahdistus.

”Kuunnelkaamme pikkuisten tuskanhuutoja”, paavi vetosi kuulijoihinsa pedofiliakokouksen avatessaan ja toivoi, että Pyhä Henki ohjaisi kirkkoa puhdistusprosessissa. Viime vuosikymmenien valossa Pyhä Henki ei valitettavasti vaikuta toimeliaalta eikä oikeamieliseltä. Kokouksen lopuksi paavi tosin lupaili muutosta. Epäillä sopii, uskaltaako kirkko olla riittävän radikaali.

Ensimmäinen homoliittoon avoimesti vihitty katolinen – tai miksei myös luterilainen – pappi olisi raikas avaus.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.