"Arki on mennyt täysin uusiksi, sillä kipuoireyhtymä on vallannut puolet mun kehosta" – Vammaistyössä väkivalta on hoitajille arkea

Hoitajat joutuvat kohtaamaan väkivaltaa entistä useammin. Pohjoismaista väkivaltaa ja sen uhkaa on eniten Suomessa.

Vammaisten hoito
Sonja Karppi kahvilassa.
Sonja Karppi on 30-vuotiaana tapaturmaeläkkeellä. Hän loukkaantui töissä väkivallan seurauksena.Kalle Niskala / Yle

Syksyllä 30 vuotta täyttänyt kannuslainen Sonja Karppi on tällä hetkellä eläkeläinen. Töissä tapahtunut väkivalta johti lopulta siihen, että hän on työkyvytön ja toistaiseksi tapaturmaeläkkeellä.

Mutta palataan ajassa kaksi vuotta taaksepäin. Vielä silloin Sonja Karppi oli unelmatyössään hoitajana vaikeasti kehitysvammaisten yksikössä. Jostain syystä hän oli haaveillut juuri tästä työstä niin kauan kuin muistaa.

Hän tiesi työn riskit, sillä väkivallasta oli puhuttu jo opiskeluaikana, ja siihen hänet oli koulutettu. Siitä huolimatta yksi maaliskuun päivä muutti hänen elämänsä.

– Olin töissä kehitysvammaisten yksikössä ja asukas siellä hermostui, väänsi mun oikeasta ranteesta. Sieltä meni rikki useampi nivelside ja ranteeseen tuli pullistuma, Karppi kertoo.

Sonja Karppi toimintaterapiassa.
Sonja Karppi käy kipujensa takia toimintaterapiassa kerran viikossa. Yksi hoitokeino hänelle on peiliterapia.Kalle Niskala / Yle

Karpin oikea käsi korjattiin leikkauksella kolme kuukautta tapaturman jälkeen. Leikkaus onnistui hyvin, mutta muutaman kuukauden jälkeen Karpin käteen tuli hermokipua.

– Minulla todettiin hermoston kipuoireyhtymä CRPS, joka on etenevä hermostosairaus. Arki on mennyt täysin uusiksi. En ole työkuntoinen, enkä ole tapaturman jälkeen käynyt töissä. Tällä hetkellä kipuoireyhtymä on vallannut puolet mun kehosta.

Kokkolassa Mesilän ryhmäkodin palveluesimies Niina Kivinen tietää tarkkaan väkivaltatilanteisiin johtaneet syyt, sillä nykyään hänen yksikössään ne käydään tarkasti läpi. Valtaosa väkivaltatilanteista johtuu siitä, että kehitysvammainen ei ymmärrä, mitä tapahtuu. Yllätys voi laukaista väkivaltaisen käytöksen.

Myös Sonja Karpin tapauksessa kävi näin: kehitysvammainen asukas hermostui, kun hänen lempiohjelmansa ei tullutkaan tutulta kanavalta vaan se oli siirretty toiselle kanavalle.

Väkivalta on arkea, mutta siihen ei saa koskaan turtua

Hoitajat joutuvat kohtaamaan työssään väkivaltaa yhä useammin. Tuoreessa työterveyslaitoksen kyselyssä yli puolet sote-henkilöstöstä raportoi väkivallasta tai sen uhkasta.

Samanlaisia tuloksia on saatu marraskuussa 2018 tarkastetussa Arja Rytkösen väitöstutkimuksessa, jossa haastateltiin lähes neljääsataa ammattiliitto Superiin kuuluvaa hoitajaa.

Rytkösen tutkimusessa yli puolet vastaajista oli kokenut asiakkailta tulevaa kritisointia tai haukkumista lähes päivittäin tai joka viikko. Lisäksi enemmän kuin kaksi hoitajaa viidestä oli kokenut asiakkaiden väkivaltaista käytöstä tai väkivallalla uhkailua lähes päivittäin tai joka viikko.

Vammaishoitajien kohtaamaa väkivaltaa on selvitetty melko vähän, mutta ammattiliitto Superin viiden vuoden takaisessa selvityksessä (siirryt toiseen palveluun) 72 prosenttia vammaishoitajista kertoi kokeneensa väkivaltaa viimeisen vuoden aikana.

Superin asiantuntija Saija Vähäkuopus kertoo, että kentältä tulevan tiedon mukaan väkivalta kehitysvammaisten yksiköissä vain lisääntyy.

– Vammaispuolella ongelmana on se, että henkilökuntaa on liian vähän, hoitajamitoituksia on monessa paikassa kiristetty. Sijaisia käytetään paljon, eikä kaikilla ole sopivaa koulutusta. Myös tukityöstä, kuten siivouksesta ja ruuanlaitosta, on monissa paikoissa säästetty, jolloin hoitajat joutuvat ottamaan siitä vastuuta, Vähäkuopus summaa ongelmia.

Kehitysvammainen pyörätuolissa.
Mesilän ryhmäkodissa väkivaltatilanteet on saatu vähenemään.Kalle Niskala / Yle

Myös Keski-Pohjanmaalla terveysyhtymä Soiten kehitysvammaisten asumisyksiköissä henkilöstö raportoi entistä enemmän väkivallasta. Yleisimmin se on läpsimistä, tönimistä, tarttumista ja lyömistä.

Ilmoitusten määrä oli viime vuonna seitsemän prosenttia suurempi kuin edellisvuonna. Toisaalta siihen on henkilökuntaa myös rohkaistu.

– Väkivalta ja sen uhka on olemassa jatkuvasti. Vallalla on ollut tietynlainen toimintakulttuuri, että väkivallasta ilmoittamista ei ole nähty tarpeelliseksi. Nyt on tarkoituksella kannustettu siihen, että työntekijät tekisivät ilmoituksia, jotta tulisi näkyväksi, mitä siellä yksiköiden arjessa tapahtuu ja mitä sille voitaisiin tehdä, kertoo palvelualuejohtaja Sari Valkama.

– Ikinä väkivaltaa ei saa hyväksyä, eikä siihen saa turtua. On tärkeää, että väkivaltatilanteet puhutaan pois mielestä ja että niistä opitaan, sanoo Mesilän ryhmäkodin palveluesimies Niina Kivinen.

Yksi yksikkö sai väkivallan vähenemään kolmanneksella – Mitä tehtiin?

Mesilän ryhmäkoti on 15-paikkainen kehitysvammaisten asumisyksikkö. Siellä väkivalta- ja uhkatilanteita tapahtui runsaasti. Ongelmakohtia etsittiin ja niihin tartuttiin.

Tuloksena oli se, että kun viime vuoden tammikuussa hoitajat tekivät väkivallasta 28 ilmoitusta, tämän vuoden tammikuussa niitä oli kahdeksan.

Yksikössä tehtiin monenlaisia muutoksia.

– Koska asukkaiden keskinäiset kemiat eivät aina kohtaa, teimme tilajärjestelyjä asukkaille. Sillä on saatu paljon positiivista aikaan. Meillä on myös tehostettu väkivaltatilanteiden läpikäyntiä. Niihin pureudutaan henkilöstöpalavereissa. Meillä on lisätty työnohjausta yksikössä ja lisäksi case-työnohjauksissa etsitään ratkaisuja problemaattisimpiin tilanteisiin, kertoo palveluesimies Niina Kivinen.

Hoitaja kehistysvammaisen kanssa.
Nha Vo on hoitajana Mesilän ryhmäkodissa. Hän myös kouluttaa muita hoitajia toimimaan väkivaltatilanteissa.Kalle Niskala / Yle

Myös henkilökunnan ja asukkaiden kommunikaatiota on parannettu ja yllätyksellisiä tilanteita on yritetty karsia ennakolta pois.

– Väkivaltatilanteet syntyvät useimmiten silloin, kun kommunikaatio ei toimi. Nyt asukkaalle esimerkiksi voidaan kuvittaa tarina siitä, mitä päivän aikana tapahtuu. Jos asukas on lähdössä vaikkapa hammaslääkäriin, häntä valmistetaan siihen hyvissä ajoin. Lisäksi mukaan voi lähteä tarvittaessa kaksi hoitajaa.

Myös se tosiasia on hyväksyttävä, että kaikkeen ei voi varautua.

– Aina tulee eteen yllättäviä asioita – kun se voi olla vaikka ukonilma. Mutta sitten kun se yllättävä tilanne tulee, olisi hyvä, että niihin on ennakkoon mietitty ratkaisuja. Yllättävässä tilanteessa tärkeää on rauhallisuus ja tilanteen haltuunotto kaikessa rauhassa, Kivinen sanoo.

"Yhtään en ole vihainen tai katkera hänelle, joka tämän teki"

Sonja Karpin arki on keinojen keksimistä siihen, miten lapsiperheen arki saadaan pyörimään ja miten hän itse jaksaisi kipujensa kanssa.

Hänellä on hermosäyrkyä paitsi oikeassa kädessä myös saman puolen jalassa. Jalan kolme varvasta on tunnottomat ja leposyke poikkeuksellisen korkea. Kauppakassien nostaminen ei onnistu, ja siivoukseen tai pihan haravointiin Karppi tarvitsee apua.

Hänen on pitänyt opetella siihen, että väkisin ei saa tehdä mitään, koska hinta on kivulias.

– Minun on pitänyt opetella sanomaan ei, en pysty. Se on ollut vaikeaa. Jo muutaman kilometrin kävely aiheuttaa sen, että hermosäryt tulevat tosi voimakkaina, se taas vaikuttaa yöuneen ja kun nukkuminen on vaikeaa, seuraavana päivänä olen taas kipeämpi.

Sonja Karppi toimintaterapiassa.
Karppi on saanut apua toimintaterapiasta. Hän on käynyt Petra Saariketun vastaantolla vuoden ajan.Kalle Niskala / Yle

Lääkärit ovat sanoneet Sonja Karpille suoraan, että hän ei voi todennäköisesti enää koskaan palata hoitotyöhön.

Hänelle ei ole jäänyt tapahtuneesta pelkoja ja sanojensa mukaan haluaisi kiljuen takaisin vammaishoitajaksi.

– Yhtään en ole vihainen tai katkera hänelle, joka tämän teki. Ymmärrän täysin, mitkä syyt tähän johtivat, mutta sen kanssa on pitänyt tehdä töitä, etten pysty enää siihen työhön, johon olin aina halunnut, Karppi sanoo.

Mutta unelma hänellä on:

– Kyllä minä töihin haluan takaisin. Mitä se sitten on, se on vielä auki, mutta töihin, ei kotia. Siihen on vielä pitkä matka, mutta se on tavoite.

Sonja Karpin viesti päättäjille on se, että vammaistyössä hoitajia pitää olla riittävästi.

– Jatkuva kiire ja hoputtaminen lisää työn riskejä, Karppi sanoo painokkaasti.