Leudot talvet kiusaavat erikoisen pikkulinnun talvehtimista – "Meillä ihmisillä on pikkuisen sormet jäässä, mutta koskikara ei välitä"

Koskikara kaipaa saalitukseensa kirkasta ja virtaavaa vettä. Eteläsuomalaiset kosket tarjoavat sopivia talvehtimispaikkoja, kunhan perinteistä talvea riittää.

lintuharrastus
Koskikara saalistaa Vihavuoden koskessa Hauholla.
Koskikaran sukeltelu virtaavissa koskissa kertoo hyvästä veden laadusta.

Hämeenlinnan Hauholla sijaitsevan Vihavuoden kosken pientareiden puut ovat paksussa kuurassa. Kireästä pakkasesta huolimatta vesi solisee koskessa vilkkaana.

Hieman kauempana pilkkihaalariin pukeutunut valokuvaaja tähtäilee putkellaan kohti kosken pyörteitä. Kuvauskohteena on koskikara, erikoinen lintu, joka muuttaa Suomeen talvehtimaan.

Lintuharrastaja, rengastustoimikunnan puheenjohtaja Heikki Kolunen kehuu Vihavuotta yhdeksi eteläisen Suomen isokokoisimmista koskikaran talvehtimiskoskista. Toisin kuin useassa muussa purossa, Vihavuoden sula osuus on verrattain pitkä, sopivan matala ja sorapohjainen.

– Koskessa on paljon vesiperhosen toukkia ja erilaisia sääskentoukkia, jotka ovat koskikaran ruokaa ja ennen kaikkea tämä pysyy sulana läpi talven.

Hauhon Vihavuoden koski talvella.
Hämeenlinnan Hauholla sijaitsevan Vihavuoden kosken pyörteet tarjoavat koskikaralle mainiot talviapajat.Ville Välimäki / Yle

Suomessa talvehtii viitisen tuhatta koskikaraa

Pikkuinen, 70-80 grammaa painava koskikara kuuluu varpuslintuihin. Väritykseltään se on valkoista rintalaikkua lukuun ottamatta mustanruskea. Sen pyrstö ja siivet ovat lyhyet.

Pullea lintu hyppelehtii virkeästi kiveltä veteen ja katoaa välillä piiloon pinnan alle. Koskikara on ainoa pikkulintu, joka sukeltaa.

Suurin osa Suomessa talvehtivista koskikaroista pesii Keski-Norjassa ja Ruotsin tunturialueilla. Kaikkiaan viitisen tuhatta koskikaraa saapuu Birdlife Suomen mukaan talvehtimaan Suomeen ja kanta on pienentynyt 1980-luvulta noin 30 prosentilla. Järjestö luokittelee linnun Suomessa vaarantuneisiin lajeihin. (siirryt toiseen palveluun)

Suojeluasiantuntija Tero Toivanen sanoo, että syitä talvehtimiskannan kutistumiseen voi olla useita.

– Syyt voivat olla pesimäalueella Etelä- ja Keski-Norjassa, jossa olisi mahdollisesti pesimäkanta pudonnut. Toinen vaihtoehto voi olla talvien lämpeneminen; karat eivät tule enää niin kauas talvehtimaan.

Kolmanneksi syyksi puhelimitse tavoitettu Toivanen mainitsee veden laadun muutokset.

Koskikara tykkää vanhasta, perinteisestä talvesta.

Heikki Kolunen

– Metsätalous ja turvetuotanto ovat monin paikoin johtaneet vesien sameutumiseen, niin että veden laadun takia on moni perinteinen karapaikka selvästi heikentynyt.

Lintuharrastaja, rengastustoimikunnan puheenjohtaja Heikki Kolunen korostaa niin ikään veden kirkkauden merkitystä koskikaralle. Talvivirtaamat ovat leutojen talvien myötä lisääntyneet ja vesiin tulee sulamisvesien mukana lietettä, joka samentaa vettä.

Koskikaran ravinto ei viihdy sameassa vedessä, eikä koskikara näe sukeltaa siinä.

– Kirkkaat, talviset purot ovat parempia. Koskikara tykkää vanhasta, perinteisestä talvesta, sanoo Kolunen.

Rengastustoimikunnan puheenjohtaja, lintuharrastaja Heikki Kolunen
Heikki Kolunen kertoo, että koskikaraa on aikoinaan myös metsästetty.Ville Välimäki / Yle

Eloisa ja vilkas lintu

Vihavuoden kivillä hyppelehtii kolme koskikaraa. Ne saalistavat rauhassa, paikalle ei ainakaan tällä kertaa osu yhtäkään minkkiä eikä varpushaukkaa, jotka Kolunen mainitsee karan tavallisimmiksi vihollisiksi.

Koskikara onkin mainio kohde talviseen lintujen tarkkailuun.

– Se on kyllä varsin vilkas, eloisa, suorastaan hauska lintu. Tuossa ne sukeltevat ruokaansa, saivat vesiperhosen toukkia ja sitten välilä pistivät lauluksi. Vaikka pakkasta on kahdeksantoista astetta, kertoo Kolunen.

Koskikara talvella Hauhon Vihavuoden kosken rannassa.
Väritykseltään tummanpuhuvan koskikaran paljastavat sen virkeät liikkeet veden partaalla.Ville Välimäki / Yle

Koskikaran kylmänsietokyvyn salaisuus on sen tiiviissä höyhenpuvussa ja rasvassa, joka hylkii vettä.

– Höyhenistön ja ihon väliin ei kerta kaikkiaan pääse vettä.

Kolunen kertoo, että vuosia sitten koskikaraa jopa metsästettiin. Linnun pyrstön tyvessä oleva rauhanen erittää rasvaa, jota käytettiin aikoinaan aseiden rasvaamiseen.

Kara koputtelee saalistaan kiviä vasten

Koskikarojen talvinen päivä jatkuu Hauhon Vihavuoden koskella. Yksi kolmesta koskikarasta lennähtää rohkeasti kivelle vain muutaman metrin päähän ihmisistä.

Heikki Kolusen mukaan myös kosken kivet ovat tärkeitä elementtejä koskikaran talvehtimispaikalla. Kara tarvitsee kiviä, joita vasten on hyvä hakata rikki toukkien koteloita.

Kolunen kertoo havainneensa useana vuonna samoja yksilöitä samalta talvehtimispaikalta.

– Niillä on talvireviirit. Kyllä ne samat tässä nyt pyörii marras-joulukuusta helmi-maaliskuuhun.

Lintuharrastaja myhäilee tyytyväisenä. Aamu on ollut erinomainen.

– Ehkä meillä ihmisillä on pikkuisen sormet jäässä, mutta koskikara ei välitä. Se vain laulaa liruttelee ja sukeltelee ruokaansa.

Lue myös: Koskikara – sulapaikkojen karski sukeltelija