Kauppakeskus evakuoitiin Helsingin Ruoholahdessa – Ihmisiä oli jumissa hisseissä sähkökatkon vuoksi

Kiinteistön sähkönjakelu on häiriintynyt maan alla olleen kaapelipalon vuoksi.

tulipalot
Paloauto kauppakeskuksen edustalla
Ruoholahden kauppakeskus tyhjennettiin tiistaina iltapäivällä Helsingissä. Mika Siltalahti / Lehtikuva

Helsingin Ruoholahdessa sijaitseva kauppakeskus Ruoholahti on jouduttu evakuoimaan kaapelipalon vuoksi. Palo on aiheuttanut rakennukseen laajan sähkökatkon. Ihmisiä oli myös jumissa rakennuksen hisseissä tiistaina alkuillasta.

Päivystävän palomestarin Tomi Kuusamon mukaan ainakin kaksi hissiin jumittunutta ihmistä on jo kuitenkin saatu turvaan. Hissejä tarkastettiin vielä illalla, sillä kauppakeskuksessa on niitä runsaasti, yleisöhissien lisäksi myös huoltohissejä.

Hissien tarkastukset saatiin valmiiksi noin kello 20 mennessä.

Paikalla on ollut useita pelastuslaitoksen yksiköitä ja poliisi ohjasi liikennettä kauppakeskuksen ympäristössä.

Helsingin pelastuslaitoksen päivystävän palomestarinmukaan tulipalo oli kaapelikourussa maan alla, mutta se saatiin sammutettua nopeasti. Kiinteistön sähkönjakelu on kuitenkin häiriintynyt. Kuusamo kertoi Ylelle, että Helenin asentajat tutkivat tilannetta.

Helen selvittää vikoja

Sähkölaitos on ollut paikalla tutkimassa vaurioita. Sähkökatkon kestosta ja vaurioiden laajuudesta ei ole saatu tarkkaa tietoa.

Helenin viestinnästä Seija Uusitalo kertoi Ylelle illalla puoli seitsemän aikaan, että sähkökatkon tarkkaa kestoa ei vielä osata sanoa, mutta asiaa tutkitaan ja pyritään tiedottamaan vielä tiistai-illan aikana. Uusitalon mukaan kaapelivika oli tiettävästi ensin Helenin järjestelmässä ja aiheutti sen jälkeen vian myös kauppakeskuksen sähköjärjestelmään.

Helen ilmoitti noin kello 19 jälkeen pikaviestintäpalvelu Twitterissä, että Helenin oma sähköverkko on saatu kuntoon, mutta kauppakeskuksen osalta työt jatkuvat.

Helen tiedotti Twitterissä koko Ruoholahden kaupunginosaa koskevasta sähkökatkosta illalla noin kello 18:40.

Pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta Itämerenkadulla hieman ennen puolta kuutta iltapäivällä. Kauppakeskuksen vartijat olivat tyhjentäneet kauppakeskuksen hissiin juuttuneita lukuun ottamatta jo ennen pelastushenkilöstön saapumista.

Kauppakeskuksen tiloissa sijaitsee kauppojen lisäksi muun muassa liikuntakeskus Motivus, Hoplop ja STT:n toimitus.

Ruoholahden kauppakeskuspäällikkö Kirsi Lehikoinen kertoi illalla, että kauppakeskus pyritään saamaan auki mahdollisimman pian.

– Tässä vaiheessa en ole vielä saanut tietoa, koska sähkökatkos saadaan korjattua ja kauppakeskus avattua, hän ilmoitti tiistai-iltana ennen kello 20.

Hoplop: Tulipalo oli leikkipuiston eteisessä

Ruoholahden kauppakeskuksen palohälytys johtui alakerroksessa sijaitsevassa sisäleikkipuisto Hoplopissa palaneesta sähkökaapelista, kertoo STT. Sähkökaapeli paloi leikkipuiston eteisessä. Hoplopissa oli paloaikana paikalla muutamia kymmeniä ihmisiä.

Hoplopin työntekijät ohjasivat ihmiset ulos hätäuloskäyntien kautta. Evakuointi sujui rauhallisesti, Hoplopista kerrotaan. Sisäleikkipuiston mukaan katutyö oli aiheuttanut ylikuormituspiikin, jonka vuoksi kaapeli syttyi tuleen.

Oletko paikan päällä? Voit lähettää meille uutiskuvan tai -videon osoitteessa yle.fi/uutisvinkki.

Lähteet: STT