Kaarinan selvitys tietovuodosta valmistunut – Kukaan ulkopuolinen ei käynyt katsomassa henkilötietoja

Noin 200 asumisoikeusasuntoa hakeneen henkilökohtaisia tietoja päätyi julkisesti luettavaksi Kaarinan kaupungin verkkosivuille

Kaarina
Sormet tietokoneen näppäimistöllä
Mikko Savolainen / Yle

Kaarinan selvitys arkaluontoisten tietojen lipsahtamisesta verkkoon on valmistunut.

Kaarina kertoi tammikuussa, että kaupunki on vahingossa julkaissut salassa pidettäviä tietoja 200 ihmisestä verkkoon. Nettiin päätyi muun muassa henkilöllisyystunnuksia, varallisuustietoja ja sähköpostiosoitteita.

Selvityksen mukaan kukaan ulkopuolinen ei käynyt katsomassa tietoja.

Kaarina aikoo lisätä henkilökunnan koulutusta ja tekee myös järjestelmäpäivityksen sivuilleen, jotta vastaavia vahinkojulkaisuja ei tapahtuisi uudelleen.

– Kaiken kaikkiaan tämän vuoden aikana panostetaan tietoturva- ja tietosuojaosaamisen sekä digitaalisen turvallisuuden kulttuurin kehittämiseen Kaarinan kaupungissa, kertoo Kaarinan hallintojohtaja Päivi Antola.

Selvitys on luovutettu poliisille, joka tutkii tapausta tuottamuksellisena virkavelvollisuuden rikkomisena. Ainakin yksi henkilö teki asiasta rikosilmoituksen.