Veiterä väistää SaiPan peliä – jääpallon bandyliigan finaalipeli siirtyy

Jääpallon finaaliottelu on siirtymässä lauantailta perjantai-illaksi, jotta kaksi merkittävää ottelua eivät kilpaile keskenään.

jääpallo
Veiterä bandyliiga jääpallo
Jääpallon finaaliottelussa on otettava huomioon kentän kunto, sillä aurinko lämmittää jo voimakkaasti.Yle/Sirkka Haverinen

Jääpallon bandyliigan finaaliotteluun päässyt Veiterä neuvottelee finaaliottelun siirtämisestä lauantailta perjantai-iltaan.

Alkuperäisen otteluaikataulun mukaan Veiterän finaalipeli osuisi samaan aikaan SaiPa-Jyp -jääkiekko-ottelun kanssa ensi viikon lauantaina 9. maaliskuuta. SaiPa ei siirrä otteluaan, joten nyt Veiterä yrittää saada finaalivastustajansa Lappeenrantaan jo perjantai-illaksi.

Veiterän joukkueenjohtaja Lauri Segerman uskoo, että perjantai-ilta on yleisön kannalta parempi kuin sunnuntai.

Ulkokentällä pelaamisessa on otettava huomioon kentän kunto, varsinkin jos aurinko paistaa.

– Jos on todella aurinkoinen ilma, aurinko syö ja pehmentää aika rajusti jään pintaa. Sen takia on puhuttu, että ennen kello kahdeksaatoista finaali- ja pronssiottelua ei pelata, Segerman toteaa.

Veiterän finaalivastustaja selviää, kun Jyväskylän Seudun Palloseura ja Mikkelin Kampparit selvittävät paremmuutensa.

Vuosi sitten SaiPa aikaisti otteluaan vuorokaudella, ja bandyliigan finaalia seurasi Lappeenrannassa 4 000 ihmistä.