"Näin vain pojan jalan bussin ulkopuolella" – pikkulapsilla useita vaaratilanteita Turun busseissa

Turun joukkoliikennejohtaja pitää Föli-busseissa alkuvuonna tapahtuneita lasten vaaratilanteita vakavina.

joukkoliikenne
Bussi heijastuu kaupan ikkunasta.
Petra Ristola / Yle

Pienille lapsille tapahtui Turun joukkoliikenteessä kaksi vaaratilannetta tiistaina. Tapaukset nousivat esiin nuorten äitien keskustelupalstalla sosiaalisessa mediassa.

Linja-autoasemalta Föli-bussin kyytiin pyrkinyt Heidi Ojanperä kertoo jääneensä lastenvaunujen kanssa pysäkille, kun edeltä mennyt kolmevuotias jäi puristuksiin auton oveen väliin.

– Kolmevuotias oli nousemassa bussin kyytiin ja minä vauvan ja vaunujen kanssa perässä, kun bussin ovet menivät kiinni. Lapsi kaatui ja jalka jäi oven väliin, ja bussi lähti menemään eteenpäin. Lapsi huutaa ja minä huudan ulkopuolella hysteerisesti, että pysäyttäkää se bussi, kuvailee Ojanperä.

Myös bussissa olleet matkustajat reagoivat tilanteeseen, ja linja-auto pysähtyi ajettuaan joitakin metrejä.

– Näin vain lapsen jalan bussin ulkopuolella. Äitinä on kamala voimattomuuden tunne, ei pysty mitään tekemään kun on toinen pieni vaunuissa. Ainoa mitä voi tehdä, on huutaa.

Päästyään linja-autoon Heidi Ojanperä yritti puhuttaa kuljettajaa tilanteesta, mutta tämä ei pahoitellut vaaratilannetta.

Turun keskustaan päästyään Ojanperä kävi joukkoliikennetoimistossa antamassa palautetta ja oli yhteydessä myös kyseisen linjan liikennöitsijään. Liikennöitsijän toimistolta luvattiin korvata lapsen lääkärikuluja.

– Lapsi voi tilanteeseen nähden ihan hyvin, uskalsi aamulla tulla bussiin. Tosin katsoi minua tarkkaan ja sanoin, että rohkeasti vain. Päästyään kyytiin hän sanoi iloisesti, että ei äiti käynyt kuinkaan. Sanoin ettei yleensä kuulukaan käydä, toteaa Heidi Ojanperä.

Tapauksesta kertoi julkisuudessa ensimmäisenä Turun Sanomat (siirryt toiseen palveluun)(tilaajille).

Lapsi jäi pysäkille, äiti juoksi vilkasliikenteisellä tiellä

Toisessa tiistaina tapahtuneessa vaaratilanteessa pikkulapsi jäi yksin TYKS:n T-sairaalan pysäkille ennen kuin tämän äiti ehti poistua kyydistä.

Äiti huusi hädissään ja paineli kaikkia stop-nappeja.

Tanja, silminnäkijä

Tilanteen silminnäkijä kertoo Ylelle auton pysähtyneen seuraaviin liikennevaloihin Hämeentieltä Helsinginkadulle johtavan rampin kohdalla.

– Äiti huusi hädissään ja paineli kaikkia stop-nappeja. Kuljettaja pysähtyi vasta seuraavissa liikennevaloissa, avasi ovet ja äiti lähti juoksemaan täysillä. Sitten kuljettaja vain tyynen rauhallisesti sulki ovet ja jatkoimme matkaa, kertoo kyydissä ollut Tanja, joka haluaa esiintyä pelkällä etunimellään julkisuudessa.

Lapsen lisäksi Tanjaa huoletti tilanteessa äidin turvallisuus, sillä tämä joutui juoksemaan takaisin pysäkille pitkin vilkasliikenteistä Hämeentietä.

– Mietin, että toivottavasti perässä ei tule yhtään autoa. Tietenkään kenelläkään ei tule mieleen, että yhtäkkiä keskellä tietä bussista hyppää nainen ulos.

Pikkutyttö oli jäädä ovien väliin

Sosiaalisen median keskusteluissa nuoret äidit ovat nostaneet esiin muitakin, jo aiemmin lapsille tapahtuneita vaaratilanteita Turun joukkoliikenteessä.

Minä ja muut matkustajat huusimme.

Nimetön äiti

Nimettömänä pysyttelevä äiti kertoo Ylelle alkuvuonna Aurakadulla tapahtuneesta läheltä piti -tilanteesta. Lastenvaunujen kanssa liikkeellä ollut nainen nousi itse linja-auton keskiovesta sisään samaan aikaan kun hänen miehensä pyrki kolmevuotiaan lapsen kanssa kyytiin etuovesta.

– Juuri kun mieheni sai tyttäremme nostettua bussiin, laittoi kuljettaja oven kiinni ja lähti liikkeelle. Mieheni sai onneksi napattua tytön oven välistä pois. Minä ja muut matkustajat huusimme, ja kuljettaja pysäytti ja päästi heidät kyytiin. Mieheni sanoi, että ei pitäisi niin kiire olla ettei ehdi kaikkia matkustajia ottaa kyytiin. Bussin kuljettaja ei sanonut yhtään mitään, ei pahoitellut tilannetta.

Naisen mukaan bussin etuosassa ei ollut niin paljon ihmisiä, että kuljettajan näköyhteys etuovelle olisi estynyt.

– En todellakaan tiedä, miten hän ei nähnyt. Sen ymmärrän paremmin, että keskiovesta tuleviin näköyhteys on peilien kautta huomattavasti hankalampi.

Tapaukset tarkkaan käsittelyyn

Turun joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte kuulee tapauksista Yleltä ja pitää niitä vakavina.

– Kyllä nämä kuulostavat todella pahalta. Kaikki asiakkaamme ovat todella tärkeitä, ja pienimpiä pitää erityisellä huolella kohdella. Pieniä lapsia on bussien kyydissä oikeastaan aina, ja se vaatii erityistä tarkkaavaisuutta.

Korte sanoo ottavansa tapaukset esiin jo keskiviikkona kaupungin ja liikennöitsijöiden kuukausittaisessa kokouksessa.

– Ilman muuta nämä menevät normaaliprosessin mukaan liikennöitsijöiden kommentoitaviksi, mutta haluan itsekin nähdä, mitä kaikkea siellä on. Sattuvatko nämä palautteet tietylle linjalle tai liikennöitsijälle? Asiat täytyy selvittää kunnolla.

Turun kaupungin joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte
Turun kaupungin joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa KortePetra Ristola / Yle

Normaalisti palautepalvelun kautta tulevat viestit esimerkiksi huonosta asiakaspalvelusta toimitetaan liikennöitsijöiden käsiteltäviksi. Tarvittaessa Turun kaupunki asettaa palvelun tilaajana liikennöitsijöille sanktioita.

– Sanktioita annetaan useampia joka kuukausi. Siinä totta kai kuullaan molempien näkökantoja, ja halutaan olla kaikille osapuolille oikeudenmukaisia.

Turun joukkoliikenne on syksystä alkaen kulkenut poikkeusreiteillä keskustan mittavien työmaiden takia. Linja-autoilla on ollut hankaluuksia pysyä aikataulussa keskustan liikennesumpussa.

– Varmasti se aiheuttaa kuljettajilla turhautumista, mutta ammattikuljettaja ei pura sitä asiakkaisiin. Keskustan liikenteen sujumattomuus ei voi olla syy tällaisiin tapauksiin, sanoo joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte.