Kalasataman alue kiinnostaa kansainvälistä mediaa ja ulkomaalaisia vierailijoita

Viimeisimmäksi alueesta ovat uutisoineet Le Monde ja uutiskanava CNN.

Kalasatama
Kalasataman havainnekuvassa talojen katoilla on paljon vihreää. Ilmakuvassa viherkattoja näkyy vain vähän.
Viherkattolinjauksessa esitellään havainnekuva viherkattojen peittämästä Kalasataman alueesta. Todellisuudessa Kalasataman katoille tuli vain vähän viherkattoja.Ronnie Holmberg / Yle, Havainnekuva: Jarmo Roiko-Jokela

Yli 1 800 tulevaisuuden asumisesta kiinnostunutta on jo tutustunut Kalasataman kaupunkiratkaisuihin. Nämä kansainväliset innovaatiomatkaajat ovat tutkijoita, kaupunkien virkamiehiä ja yritysten edustajia, mutta on joukossa ollut myös tavallisia risteilyturisteja.

Kalasataman asumisen uudet tuulet ja ilmastoviisas kaupunkiasuminen on vetänyt myös mediaa. Viimeksi niistä ovat uutisoineet Ranskan suurimpiin sanomalehtiin lukeutuva Le Monde (siirryt toiseen palveluun) ja toissapäivänä amerikkalainen uutiskanava CNN (siirryt toiseen palveluun).

Amerikkalaisyhtiötä on kiinnostanut erityisesti innovatiivisten yritysten mahdollisuudet kokeilla omia palvelujaan kaupunkiympäristössä.

– Helsingin kaupunki on ollut etukenossa, tehnyt fiksuja ratkaisuja täällä Kalasatamassa sen puolesta. Esimerkiksi on tehty investointeja jätehuollon osalta, tällainen jäteputkikeräys. Lisäksi vaaditaan, että rakennukset tuottavat energian kulutuksesta dataa, sanoo Fiksu Kalasatama -hankkeen ohjelmajohtaja Kerkko Vanhanen.

Vanhasen mukaan kootun tiedon pohjalta ihmiset voivat ymmärtää, miten heidän oma käyttäytymisensä vaikuttaa energiankulutukseen.