Tutkimus: Ylipitkät työviikot masennusriski naisille

Myös viikonlopputyöt voivat masentaa.

työuupumus
masentunut nainen nojaa käteensä
Pitkät työviikot on aiemmin yhdistetty myös suurentuneeseen riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja aivoverenkiertohäiriöihin.AOP

Yli 55-tuntisia työviikkoja painavat naiset ovat muita suuremmassa masennuksen vaarassa, tuore tutkimus osoittaa. Myös viikonlopputyöt liittyvät masennusriskiin.

Journal of Epidemiology & Community Health (siirryt toiseen palveluun) -lehden julkaisemat tulokset perustuvat 12 000 naisen ja 11 000 miehen terveystietoihin vuosilta 2010–2012.

Tulosten perusteella yli 55 tuntia viikossa työskentelevät potivat masennusoireita todennäköisemmin kuin 35–40-tuntisia työviikkoja tekevät, mutta tämä havaittiin vain naisilla. Viikonlopputyöt liittyivät masennusriskiin sen sijaan niin miehillä kuin naisilla.

Aineistosta ei voi suoraan päätellä, miksi pitkät työviikot lisäsivät vain naisten riskejä, mutta tutkijat pitävät useita vaihtoehtoja mahdollisina. Naiset joutuvat esimerkiksi kantamaan suuremman vastuun kotitöistä, jolloin heidän palautumisensa ja lepo jäävät vähäisemmäksi kuin miesten.

Pitkät työviikot on aiemmin yhdistetty myös suurentuneeseen riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja aivoverenkiertohäiriöihin.

Aiheesta muualla:

Lisää tietoa Britanniassa tehdystä tutkimuksesta Journal of Epidemiology & Community Health -julkaisun verkkosivuilla (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Duodecim