Vain 100 saamelaisnuorta hakeutui Saamelaiskäräjien äänestysluetteloon – "En ole kuullutkaan hakuprosessista"

Saamelaiskäräjien vaalilautakunta vahvisti syksyn 2019 saamelaiskäräjävaalien vaaliluettelon torstaina.

Saamelaiskäräjät
Ásllat-Ovllá Niittyvuopio
18-vuotias Aslak Uula Niittyvuopio olisi päässyt äänestämään Saamelaiskäräjien vaaleissa ensimmäistä kertaa, jos olisi tiennyt hakeutua vaaliluetteloon.Xia Torikka / Yle

Ensi syksynä järjestettäviin saamelaiskäräjävaaleihin haki ääni- ja vaalikelpoisuutta vain noin 100 uutta nuorta. Luku on lähes kolme kertaa pienempi kuin edellisissä vaaleissa vuonna 2015.

Saamelaiskäräjien vaalilautakunta vahvisti uuden vaaliluettelon torstaina. Vaalilautakunta merkitsi vaaliluetteloon automaattisesti ne saamelaiset, jotka olivat äänioikeutettuja viime vaaleissa, ja muiden tuli hakeutua luetteloon vuoden 2018 loppuun mennessä.Vaaliluetteloon merkityt henkilöt ovat oikeutettuja sekä äänestämään että asettumaan ehdolle saamelaiskäräjävaaleissa.

Saamelaiskäräjien vaalilautakunta on aiemmin lähettänyt 18-vuotiaille täyttäneille nuorille hakulomakkeet suoraan kotiin, jos nuoren vanhemmat tai toinen vanhemmista on merkitty vaaliluetteloon. Tällä kertaa vaalilautakunta ei kuitenkaan lähettänyt nuorille kirjeitä kotiin, vaan heidän tuli itse hakeutua vaaliluetteloon.

Yle Sápmin nuortenohjelma Sohkaršohkka selvitti tällä viikolla Instagram-kyselyllä, tiesivätkö nuoret vaaliluetteloon hakeutumisesta ja saivatko he asiasta helposti tietoa. 76 prosenttia vastaajista tiesi, että vaaliluetteloon täytyy itse hakeutua. Vastaajista 53 prosenttia oli kuitenkin sitä mieltä, että hakeutumisesta oli vaikea löytää tietoja. Kyselyyn vastasi noin 30 nuorta.

"Tieto ei ole kantautunut minun korviini"

18-vuotias Aslak Uula Niittyvuopio Utsjoen Karigasniemeltä olisi voinut äänestää ensi syksyn saamelaiskäräjävaaleissa ensimmäistä kertaa, jos olisi tiennyt hakeutua vaaliluetteloon. Nyt on kuitenkin liian myöhäistä.

– Siitä ei ole puhuttu tarpeeksi, ei kuitenkaan niin, että tieto olisi kantautunut minun korviini. Olisihan se ollut mukavaa äänestää, mutta toisaalta en ole kerennyt ajatella asiaa.

Saamelaiskäräjien nuorisoneuvosto tiedotti vaaliluetteloon hakeutumisesta omilla kanavillaan sosiaalisessa mediassa, mutta somen kautta tiedottaminen ei ole Aslak Uula Niittyvuopion mielestä tarpeeksi.

– Se riittää varmasti asioita seuraaville nuorille, mutta ei niille, jotka eivät muuten seuraa.

– En tiedä mikä olisi oikea tapa, mutta esimerkiksi se, että tieto tuotaisiin nuorten luokse vaikkapa kouluvierailuilla, Niittyvuopio ehdottaa.

Saamelaiskäräjien nuorisoneuvosto panostaa nuorten aktivointiin

Saamelaiskäräjien nuorisosihteeri Elli-Marja Hetta on samaa mieltä siitä, että sosiaalisen median lisäksi nuoriin pitäisi saada yhteys muillakin tavoin. Nuorisoneuvosto aikoo käsitellä asiaa seuraavassa kokouksessaan ja pohtia, kuinka saamelaisnuoret voisi saavuttaa paremmin tulevaisuudessa.

Elli-Marja Hetta
Saamelaiskäräjien nuorisosihteeri Elli-Marja Hetta on samaa mieltä siitä, että somekampanja yksin ei ole tarpeeksi kaikkien saamelaisnuorten tavoittamiseksi.Xia Torikka / Yle

Hetta kertoo myös muiden nuorten toivoneen, että tietoa tuotaisiin heille suoraan.

– Yksi meidän tavoitteistamme tälle vuodelle on aktivoida nuoria sekä nyt vaalien yhteydessä että myös hakeutumaan nuorisoneuvoston jäseneksi.

– Olisiko se sitten yksi tapa, että kulkisin lukioissa kertomassa Saamelaiskäräjien ja nuorisoneuvoston toiminnasta, Hetta pohtii.

"Käytännöstä luopuminen on harmillista"

Viime vaalien yhteydessä vuonna 2015 Saamelaiskäräjien vaalilautakunta lähetti hakulomakkeita kotiin noin 700 nuorelle. Heistä 40 prosenttia eli noin 280 nuorta palautti lomakkeen. Vaalilautakunnalla ei ole virallista tietoa siitä, kuinka moni nuori olisi täyttänyt Suomen saamelaiskäräjälain kriteerit äänioikeudesta ensi syksyn vaaleissa.

Nyt vahvistetussa vaaliluettelossa on kaiken kaikkiaan 5844 äänioikeutettua henkilöä. Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan puheenjohtaja Janne Näkkäläjärvi kertoo, että vaalilautakunta sai käsiteltäväkseen tällä erää kaikkiaan noin 550 uutta hakemusta, joista se hyväksyi vajaat puolet, 207 hakemusta. Näkkäläjärvi kuitenkin painottaa, että lukuja ei ole vielä tarkistettu.

Näkkäläjärven mukaan vaalilautakunta päätti olla lähettämättä hakulomakkeita tällä kertaa, koska palautusprosentti on ollut aiemmissa vaaleissa heidän mielestään pieni.

Nuorisosihteeri Elli-Marja Hetta uskoo käytännön loppumisen näkyvän nyt nuorten hakijoiden vähyydessä.

– Minun mielestäni vaalilautakunnan päätös luopua hakulomakkeiden lähettämisestä on hyvin harmillinen.

Saamelaiskäräjien vaalit toimitetaan joka neljäs vuosi. Syksyn 2019 vaalit toimitetaan 2.9.–30.9. välisenä aikana.