Pakistanin ilmatilan sulku jatkuu ja se vaikuttaa tuhansien matkustajien lentoihin – myös suomalaisten

Intian ja Pakistanin yhteenottojen seurauksena eilen alkanut Pakistanin ilmatilan sulku vaikuttaa varsinkin Kaakkois-Aasian ja Euroopan välisiin lentoihin.

Lentoliikennehäiriöt
Bangkokissa jumiin jääneitä matkustajia
Bangkokin lentokentällä jonotti Thai Airwaysin tiskillä runsaasti jumiin jääneitä matkustajia torstaina.Diego Azubel / EPA

Pakistanin ilmatilan sulkeminen vaikuttaa paitsi sinne laskeutuviin tai sieltä lähteviin lentoihin, myös sen ilmatilan kautta lentäviin lentoihin. Esimerkiksi Thai Airways on perunut (siirryt toiseen palveluun) lentojaan Eurooppaan. Torstaina aamulla se ilmoitti aloittavansa lennot uudelleen.

Finnair on perumisten sijaan enimmäkseen reitittänyt uudelleen lentojaan, erityisesti Intiasta ja Thaimaasta. Delhistä tänään Helsinkiin tulossa ollut lento peruttiin kokonaan.

Myöhästymiset voivat olla melkoisia.

– Se vähän riippuu lennosta. Esimerkiksi eilen meidän Krabin lento myöhästyi noin kolme tuntia ja Delhin ja Bangkokin lennot kuusi tuntia, koska ne lennettiin kiertoreittiä ja kaikki tekivät välilaskun tankkauksen takia Dubaissa, kertoo Finnairin viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist.

Kiinan ja Japanin lentoihin Pakistanin päätöksellä ei ole juurikaan vaikutusta, tosin Chongqingin lento on tänään pari tuntia myöhässä reittimuutoksen takia.

Tallqvistin mukaan asiakkaille on kerrottu sähköpostitse tai tekstiviestein muutoksista ja kehotettu mm. ottamaan lääkkeitä mukaan käsimatkatavaroihin ottaen huomioon lennon pidempi kesto. Jatkoyhteyksiä joudutaan reitittämään uudelleen.

– Jos missaa jatkoyhteyden, me luonnollisesti uudelleenreititetään, jos jatkoyhteys on samalla varauksella, kuten useimmilla asiakkaillamme on. Eli katsomme toisen lennon ja yritämme saada asiakkaamme perille mahdollisimman nopeasti. EU-vakiokorvaukset eivät tässä tapauksessa päde, koska kyseessä on asia, johon lentoyhtiö ei voi vaikuttaa eli ilmatilarajoite, sanoo Tallqvist.