Influenssatapausten määrä lisääntyy Pirkanmaalla – nyt jyllää A-tyypin virus

Pohjois- ja Itä-Suomessa epidemia on jo noussut korkealle tasolle.

influenssa
Kartta influenssatilanteesta
Influenssakartta hehkuu nyt punaisena pohjoisessa ja idässä.Jani Aarnio / Yle

Influenssaepidemia on alkanut Pirkanmaalla rauhallisesti, mutta tapausten määrä lisääntyy koko ajan. Tällä hetkellä liikkeellä on enimmäkseen A-tyypin virusta.

– Epidemia raja on ylitetty pari-kolme viikkoa sitten koko maassa ja myös Pirkanmaalla paikallisesti. Tällä hetkellä epidemia näyttää olevan tavallinen, rauhallinen kausiepidemia, arvioi infektiolääkäri Pertti Arvola Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tekee terveyskeskuskäyntien perusteella arvion epidemian etenemisestä ja voimakkuudesta. Pohjois- ja Itä-Suomessa epidemian aktiivisuus on jo noussut muusta maasta poiketen korkealle tasolle.

Mitä tapahtuu kun hiihtolomalaiset palaavat esimerkiksi Lapin hiihtokeskuksista etelään?

– Ihmisten liikkuvuus on selvä tartuntatauteja levittävä tekijä. Monet taudit leviävät matkustavien ihmisten myötä, mutta tautia on Pirkanmaalla ihan tarpeeksi, että se tulee leviämään jatkossa ilman lomalaisiakin, Arvola sanoo.

Tapausten lisääntyminen on jo näkynyt Tampereen kaupungin kiirevastaanotolla Hatanpäällä.

– Influenssapotilaita ja epäiltyjä on tullut enemmissä määrin. Verrattuna viime vuoteen tilanne on hyvin paljon rauhallisempi. Influenssa B-tyyppiä on paljon vähemmän verrattuna viime vuoteen, sairaanhoitaja Juho Viitala sanoo.

Viime vuonna epidemiakausi alkoi B-tyypin viruksella, mutta nopeasti mukaan tuli myös A-tyypin virus.

– Koko influenssakauden ajan oli sekä A:ta ja B:tä yhtä paljon, minkä takia viime vuonna oli niin paljon influenssapotilaita. Oli kaksi epidemiaa menossa koko ajan yhtä aikaa, infektiolääkäri Arvola sanoo.