"Näin ei tietenkään pitäisi sattua" – kuljettajien edusmies pahoittelee lasten vaaratilanteita Turun busseissa

Kamerat auttavat kuljettajia havaitsemaan matkustajien liikkeitä osassa linja-autoja.

joukkoliikenne
Föli-bussit ajavat Linnakatua pitkin Turussa.
Kalle Mäkelä / Yle

Lapsille tapahtuneet vaaratilanteet Turun busseissa ovat erittäin valitettavia tapauksia, sanoo kuljettajia edustava Mikko Ahomäki.

Yle kertoi keskiviikkona kolmesta alkuvuoden aikana tapahtuneesta vaaratilanteesta, joissa osallisena oli alle kouluikäinen lapsi.

– Erittäin valitettavia tapauksia, näin ei tietenkään pitäisi sattua. Mutta kuljettajakin on inhimillinen olento ja tekeville sattuu. Tällaisia ei saisi sattua, pitäisi erityisesti huolehtia ja seurata, pahoittelee Turun seudun linja-autohenkilökunta ry:n puheenjohtaja Mikko Ahomäki.

Kuljettajan voi olla vaikea havaita matkustajien liikkeitä keski- tai takaovella peilien kautta, etenkin jos bussissa on runsaasti seisovia matkustajia.

Ahomäki ei tunne tapauksia tarkkaan, mutta ihmettelee etenkin kolmevuotiaan pojan jalan jäämistä linja-auton oven väliin.

– Ainakin osassa busseja ovissa on automatiikka, joka havaitsee, jos väliin jää jotain, ja avaa ovet. Ihmettelen, eikö automatiikka ole toiminut vai mikä siinä on ollut.

Kameroilla turvaa taaemmille oville

Turvallisuutta parantava kameratekniikka tekee tuloaan linja-autoihin. Ahomäki ei osaa arvioida, kuinka yleisiä kamerat ovat, mutta on itsekin päässyt ajamaan autoja, joissa kuljettaja näkee monitorista takaosan tapahtumat pysäkille pysähdyttäessä.

– Osassa autoja on keskiovella kamera, joka näyttää ovialueen. Autoissa, joita itse olen ajanut, kamera on päällä vain oven ollessa auki. Ovien mentyä kiinni kuva pimenee jonkun sekunnin kuluttua, ettei se häiritse eteenpäin ajamista.

Autoon ei saisi koskaan hypätä takaisin, jos sieltä on kerran noussut pois.

Mikko Ahomäki

Parannusta turvallisuuteen on tuonut myös kohdevalojen yleistyminen bussien ovenpielissä. Etenkin pimeällä kuljettajan on helpompi havaita matkustajien kulkemista ulkopeilien kautta.

Mikko Ahomäen mukaan vaaratilanteita aiheutuu etenkin silloin, kun matkustajat tekevät yllättäviä liikkeitä. Kertaalleen poistunut matkustaja saattaakin havaita unohtaneensa jotain bussiin ja pyrkiä takaisin kuljettajan jo varmistuttua kaikkien poistumisesta.

– Tällaisia on käynyt, ja näitä on erittäin vaikea ennalta arvata. Jos siinä samalla sekunnilla painaa, että ovet menevät kiinni, niin vahinkoriski on melkoinen. Autoon ei saisi koskaan hypätä takaisin, jos sieltä on kerran noussut pois, sanoo Ahomäki.

Aikataulussa pysymisestä paineita

Linja-autonkuljettajat ovat ajaneet kovan paineen alla viime syksystä alkaen Turun keskustan ollessa myllerryksessä.

Poikkeusolot paikallisliikenteessä ovat omiaan lisäämään myöhästymisiä, ja sitä kautta myös riskejä.

Mikko Ahomäki

Toriparkin työmaa ja muut suuret rakennuskohteet ovat vieneet joukkoliikenteen poikkeusreiteille. Etenkin Auransilta on muodostunut pullonkaulaksi, ja liikenne ruuhkautunut Aurakadulla ja Linnankadulla.

Joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte totesi keskiviikkona Ylen haastattelussa, että Turun keskustan liikenteen sujumattomuus ei voi olla syy lapsille aiheutuneisiin vaaratilanteisiin.

Myös Turun seudun linja-autohenkilökunnan puheenjohtaja Mikko Ahomäki sanoo, että vaaratilanteita ei voi selittää liikennemylläkällä – ainakaan kokonaan.

– Suoranaisesti ei voi vetää yhtäläisyysmerkkiä, mutta osin. Kun aikataulu alkaa painaa päälle, kuljettaja vain yrittää selvitä mahdollisimman nopeasti. Silloin vahinkoriski valitettavasti kasvaa. Näin ei tietenkään saisi olla, mutta kyllä poikkeusolot paikallisliikenteessä ovat omiaan lisäämään myöhästymisiä, ja sitä kautta myös riskejä.

Lue lisää:

"Näin vain pojan jalan bussin ulkopuolella" – pikkulapsilla useita vaaratilanteita Turun busseissa