Muumilaakso-buumi – ensimmäinen jakso on tähän mennessä saanut yhteensä 1,38 miljoonaa katsojaa

Muumilaakso on yksi Ylen kaikkien aikojen satsauksista. Yle on myös sarjan ensimmäisenä tilaajana ollut mukana tuotannossa alusta asti.

muumit
Pikku Myy tuli taloon
Pikku Myy tuli taloon

Suomalaiset ovat ottaneet uuden Muumilaakson vastaan erinomaisen hyvin. Sarjan ensimmäinen jakso on tähän mennessä saanut Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa yhteensä 1,38 miljoonaa katsojaa.

Ylen Luovat sisällöt -yksikön johtaja Ville Vilén on innoissaan yhdestä Ylen kaikkien aikojen satsauksesta.

– On hienoa nähdä, että haastava projekti on saatu laadukkaasti maaliin ja kiinnostusta sekä rahoitusta on löytynyt ympäri maailman. Sarjan hyvä vastaanotto lämmittää: rakastettu teos ja tunnetut muumihahmot ovat kova paikka taitavimmillekin tekijöille. Nyt tuntuu, että olemme kaikki onnistuneet erinomaisesti.

Muumilaakson väki uudessa animaatiosarjassa.
Moomin Characters & Gutsy Animations

Muumilaakson ensimmäinen jakso Pikku Myy tuli taloon julkaistiin Yle Areenassa ja ruotsinkielisessä Arenanissa (siirryt toiseen palveluun) maanantaiaamuna 25.2. ja samana iltana Yle TV2:ssa, ruotsiksi Mumindalen esitettiin Yle Femillä 26.2.

Televisiossa suomenkielinen ensiesitys sai keskimäärin 597 000 katsojaa. Ensiesitysten ja uusintojen myötä ensimmäisen jakson kokonaiskatselu nousi tv:ssä muutamassa päivässä 1 188 000 lukemiin.

– Ylen tv-esitysten ja Areenan yhteispeli toimii nyt erinomaisesti. On hienoa, että voimme tarjota suomalaisille, niin lapsille kuin aikuisillekin Tove Janssonin hengessä tehdyn huippusarjan, jonka jaksot ja kaudet karttuvat Yle Areenaan ja ovat katsottavissa vuosiksi eteenpäin, Vilén sanoo.

Lue lisää:

Uuden Muumilaakso-sarjan äiti on kuin Muumipeikko – utelias drama queen, joka pohtii omaa paikkaansa maailmassa

Muumilaakson hahmot heräävät henkiin tunnettujen näyttelijöiden äänillä – tältä ne kuulostavat